Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Bisneslounaat ulkomailla vaihtuivat videoneuvotteluihin – Etätyöskentelyyn tottuneet yritykset harkitsevat lentämistä tulevaisuudessa kahdesti

Keväällä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinnyt koronavirus sekoitti myös useiden suomalaisten yritysten työmatkasuunnitelmat. Nesteen, Ponssen, Peikko Groupin ja Metson edustajat kertovat STT:lle, että lentäen tehdyt työmatkat tyssäsivät keväällä kuin seinään. Palaako lentomatkustus ennalleen pandemian päätyttyä? – Voisi helposti sanoa, että ei varmasti. Ihmismieli on kuitenkin sellainen, että jos ja kun tämä asia ikään kuin voitetaan ja palataan ehkä lähemmäs sitä normaalia, niin kyllä varmasti monet sellaiset asiat kuten lentäminen palaa, sanoo Nesteen henkilöstö-, turvallisuus- ja hankintajohtaja Hannele Jakosuo-Jansson . STT:n haastattelemat yritykset kertovat harkitsevansa lentämistä tulevaisuudessa kahdesti ennen lentolippujen ostamista. Koska työnteko on sujunut ilman lentämistä ja kasvotusten tehtäviä kokouksia, on yrityksissä ruvettu kyseenalaistamaan jokaisen lentämällä tehdyn työmatkan tarpeellisuutta. Yritysten harkintaan lentämisen tarpeellisuudesta voi jatkossa vaikuttaa myös yksittäisen työntekijän halu lähteä lentäen tehdylle työmatkalle. Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kehittämispäällikkö Ari Nissinen uskoo, että lentomatkustus työreissuilla ei palaa ennalleen koronaviruspandemiaa edeltävässä mittakaavassa vielä moneen vuoteen. Maailmalle lähtiessä tuhraantuu aikaa ja rahaa. –  Lentämällä tehtyjen työmatkojen määrä ei tule lyhyellä aikavälillä palaamaan ennalleen kolmesta syystä: lentäen tehdyt työmatkat vievät paljon työaikaa, ne maksavat paljon työnantajalle ja niiden hiilijalanjälki on suuri, Nissinen kertoo. Neljäntenä syynä Nissinen mainitsee useiden yritysten ottaman digiloikan ja etäkokousten havaitsemisen käteväksi työskentelytavaksi. –  Vaikka kyllähän sen ymmärtää, että joskus on hyvä tavatakin ihmisiä. Varsinkin silloin kun tapaa ensimmäisen kerran, Nissinen sanoo. Videopuhelu ei korvaa bisneslounasta Nissisen kanssa samoilla linjoilla on Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela . Tuttujen asiakkaiden ja liikekumppanien kanssa etäkokoustaminen on helppoa, mutta etenkin uusien ihmisten kanssa kasvokkain tapaamista ei voi täysin korvata videopuhelulla. Fyysinen läheisyys helpottaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Etätyöaikana siihen ei usein ole mahdollisuutta ja esimerkiksi asiakassuhteiden luominen ja ylläpitäminen poikkeaa tavallisesta. –  Ei voida käydä vaikka lounaalla, jutella siinä niitä näitä ja tutustua, Nummela sanoo. Yrityksistä kerrotaan, että pakon edessä uusiin työskentelytapoihin on totuttu nopeasti ja niiden käyttö on sujunut yllättävänkin hyvin. Uudet työtavat ja pitkien työmatkojen vähentäminen on paikoitellen tuonut myös uudenlaista tehokkuutta työntekoon. Useissa yrityksissä tehtiin ennen koronaviruspandemiaa vuosittain satoja, jopa tuhansia työmatkoja lentäen. Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on ennustanut, että maailman lentoliikenne ei palaa koronaviruspandemiaa edeltäneelle vuoden 2019 tasolle ennen vuotta 2024. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset tekivät ulkomaille vuosittain noin kaksi miljoonaa työmatkaa ennen koronaviruspandemiaa. Vapaa-ajan matkoille Suomesta lähdettiin vuosittain yli kahdeksan miljoonaa kertaa.