Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Venatorin kemikaalivuoto kertoo riskeistä, joita alueella voi olla

Venatorin tehtaalla sattunut kemikaalivuoto antaa huolestuttavan viestin. Tehdasalueella oli ilmeisesti ainakin parikymmentä vuotta vanha teollisuussäiliö, joka sisälsi hengenvaarallista happoa, mutta kukaan ei tiennyt asiasta. Vasta kun hapertunut säiliö alkoi vuotaa, totuus selvisi. Vuotoon on reagoitu oikein ja kutsuttu pelastuslaitos apuun. Happoa valui sisätiloihin muutamia litroja, jotka imeytettiin ja jäljelle jäänyt happo siirrettiin toiseen säiliöön. Kaikki tämä työ tehtiin erityisissä kemikaalisuojapuvuissa ja hengityssuojaimissa, eivätkä ulkopuoliset olleet vaarassa. Nyt herää kysymys, voiko tehdasalueella olla lisää vastaavia ongelmia. Alueella on ollut kemian teollisuutta vuosikymmeniä. Teollisuutta on harjoitettu aikana, jolloin lainsäädäntö ympäristöasioissa on ollut olematonta. Ympäristövastuut seuraavat alueen nykyistä omistajaa Venatoria. Selvää on, että yritys haluaa alueesta ja vastuista eroon. Tehdasalueen puhdistaminen on valtava urakka, eikä välttämättä edes järkevää. Paras ratkaisu olisi, jos teollinen toiminta jatkuisi edelleen alueella. Näin voi käydä, jos jokin toimija näkee tontissa hyödyn. Pigmenttitehtaan peruja on, että alueella on edelleen toimivaa infrastruktuuria, kuten vahvat sähkönsiirtolinjat, vesienotto ja -käsittely sekä kaasuputki. Infrallla on arvoa, mutta vajaakäytössä olevat teollisuusprosessit rapistuvat aikaa myöden. Venatorilla aikaa ei ole. Yhtiö on ongelmissa. Käynnissä on ainakin kolme joukkokannetta, jotka koskevat yrityksen johdon antamia lausuntoja Porin tehtaan tulipalon jälkeen. Sijoittajat katsovat, että johto on antanut väärää tai kaunisteltua tietoa tulipalon vaikutuksista. Yhtiön pörssikurssi on parissa vuodessa laskenut kymmenesosaan ollen nyt reilut kaksi dollaria osakkeelta. Valistunut arvio on, että alueen tulevaisuudesta saadaan kuulla ratkaisuja puolen vuoden sisällä. Yleinen taloustilanteen hidastuminen aiheuttaa epävarmuutta siitä, lähtevätkö yritykset tekemään isoja investointeja. Edes nollakorkomaailma ei ole saanut investointeja kunnolla liikkeelle.