Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kaikki haluavat Messin, mutta onko kyse sittenkin vain kovien panosten pelistä?

All in. Bluffia vai ei? Jalkapallomaailman suurin tähti Lionel Messi teki tiistaina jotain, mihin harva fani uskoi, ja ilmoitti haluavansa lähteä FC Barcelonasta. Seurasta, jota on edustanut 13-vuotiaasta asti. Messin, 33, siirtopyyntö on faktaa, motiiveista sen sijaan ei tässä vaiheessa vielä ole varmuutta. Haluaako Messi oikeasti pois rakastamastaan seurasta vai paneeko hän vain kaikki peliin saadakseen muutoksen aikaiseksi? Messin suhde seuran puheenjohtajaan Josep Maria Bartomeuhun ja muuhun johtokuntaan on tiettävästi ollut varsin etäinen jo usean vuoden ajan. Läheisyyttä ei ole ainakaan lisännyt pelaajahankinnat, jotka tulosten perusteella ovat epäonnistuneet aivan liian usein. Brasilialaistähti Neymar myytiin Paris Saint-Germainiin 222 miljoonalla eurolla vuonna 2017. Korvaajiksi hankitut Ousmane Dembélé , Philippe Coutinho ja viimeisimpänä Antoine Griezmann eivät pystyneet täyttämään Neymarin jättämää aukkoa. Barcelona ei voittanut mitään Barcelona voitti kaudella 2014–2015 kaiken, mutta sen jälkeen se kaikkein suurin ja kaunein on puuttunut. Liigamestaruuksien ja cupin voittojen yllä on vuodesta toiseen leijunut Mestarien liigan heittämä varjo. Tänä vuonna synkkyys kasvoi mittoihin, joita ei ole nähty vuosikausiin. Barcelona ei voittanut mitään ensimmäistä kertaa sitten kauden 2003–2004. Viimeinen pisara Messin hiljalleen täyttyneessä kupissa oli käsittämättömän dominoinnin kohteeksi joutuminen Mestarien liigan puolivälierässä. Bayern München jyräsi Barcelonan maanrakoon 8–2-voitolla ja osoitti, että nyky-Barçan aika on ohi. Barcelonan johtokunnan ja puheenjohtaja Bartomeun kannalta tilanne näyttää painajaiselta, josta ei voi herätä. Messin lähtö tarkoittaisi seuran lähihistorian hienoimman ajanjakson päättymistä. Maailman parhaaksi kuudesti valittua pelaajaa ei pysty korvaamaan. Tuhannet fanit seuraavat joukkuetta vain argentiinalaistaiturin vuoksi. Fanit tukevat Messin jääminen puolestaan vaatisi todennäköisesti merkittäviä muutoksia johtokunnassa ja kenties puheenjohtajavaalien aikaistamista ensi vuodesta jo tälle syksylle. Fanit ovat osoittaneet tukeaan Messille ja vaatineet Bartomeun eroa. Messin päätöksen kannalta merkittävää on myös se, millaisina hän näkee uuden päävalmentajan Ronald Koemanin ajatukset joukkueen kehittämisestä. Mediatietojen mukaan kaksikon ensimmäinen kohtaaminen ei ollut sujunut erityisen lämpimissä tunnelmissa. Välejä ei myöskään paranna se, että Koeman ilmoitti ensitöikseen seuraan tultuaan, että Messin parhaalle ystävälle Luis Suárezille ei enää ole käyttöä joukkueessa. Messin lähtöä puoltaa moni asia. 1. Ikä. 33-vuotiaana huippuvuosia on enää kourallinen jäljellä. Haluaako Messi viettää ne Barcelonan jälleenrakentamisen keskellä? 2. Voittaminen. Messi on voittanut kaiken, minkä jalkapalloilija seuratasolla voi. Espanjassa menestystä voisi tulla jo ensi vuonna, vaikka joukkue takamatkalta Real Madridiin verrattuna lähtisikin. Mestarien liigan voitosta on kuitenkin jo viisi vuotta, eikä Barcelonaa voi nykylähtökohdista nostaa ensi kauden mestarisuosikkien joukkoon. 3. Näyttämisen halu. Vaikka Messi on valittu kuudesti maailman parhaaksi pelaajaksi, häntä on monesti arvosteltu siitä, ettei hän ole uskaltanut tai halunnut lähteä muualle Barcelonasta, jonka pelityyli on hänellä veressä ja häntä varten muokattu. Nyt olisi todennäköisesti viimeinen mahdollisuus näyttää epäilijöille. Jos Messi lähtee, voi hän valita seuraavan osoitteensa ilman rajoituksia. Halukkaita ottajia ilmestyi heti tiistaina jonoksi asti, ja sosiaalinen media täyttyi kuvista Messistä useiden muidenkin lajien joukkueiden pelipaidassa. Yksi yli muiden Realistisia vaihtoehtoja on kuitenkin vain muutama, ja yksi on ylitse muiden. Manchester City on ennakkokaavailuissa ylivoimainen suosikki Messin uudeksi seuraksi, jos hän todellakin päättää lähteä. Perustelut ovat selvät. Raha, valmennus, joukkue, sarja. Messin palkka Barcelonassa on Forbesin tietojen mukaan noin 80 miljoonaa euroa vuodessa. Tällaista rahaa ei kovin monella seuralla ole varaa maksaa. Cityn omistaa kuitenkin abudhabilainen šeikki Mansour bin Zayed al-Nahyan , eli rahasta ei ole pulaa. Messillä on vuosi jäljellä sopimusta Barcelonassa, ja hänen ulosostohintansa on pökerryttävä 700 miljoonaa euroa. Sopimuksessa on kuitenkin pykälä, jonka mukaan Messi voi lähteä ilmaiseksi kunkin kauden päätteeksi, mutta hänen pitää ilmoittaa siitä 10. kesäkuuta mennessä. Koronaviruksen venyttämän poikkeuksellisen kauden päätös nähtiin kuitenkin vasta elokuussa, ja tietojen mukaan osapuolet ovat varsin erimielisiä siitä, voiko Messi lähteä ilmaiseksi vai ei. Jos sopimus pitää ostaa ulos, ei millään seuralla ole varaa maksaa täyttä 700 miljoonan hintaa. Cityllä on kuitenkin mahdollisuus maksaa merkittävästi enemmän kuin suurimmalla osalla muista halukkaista. Cityn päävalmentaja on Pep Guardiola . Hän valmensi Messiä Barcelonassa vuosina 2008–2012, ja joukkue juhli Mestarien liigan voittoa kahdesti (2009 ja 2011). ESPN kertoi keskiviikkona, että Messi olisi jo keskustellut Guardiolan kanssa siirrosta Cityyn. Joukkue on loistava. Guardiola siirtyi Bayern Münchenistä Cityyn vuonna 2016, ja tuloksena on kaksi mestaruutta, yksi kolmossija ja tällä kaudella kakkossija Liverpoolin jälkeen. Valioliigaa pidetään Euroopan kovimpana ja tasaisimpana sarjana. Neymarin edustama Paris Saint-Germain esimerkiksi hallitsee Ranskan liigaa miten tahtoo, mutta taso kalpenee vertailussa muihin suursarjoihin. Tukea sataa PSG:n lisäksi on nostettu esiin muun muassa Manchester United ja Inter Milan, mutta näihin seuroihin on vaikea kuvitella Messiltä löytyvän kiinnostusta. Jäähdyttelemäänkään hän ei vielä 33-vuotiaana ala, joten pois voidaan sulkea David Beckhamin omistama Inter Miami, entisen joukkuetoverin Xavin valmentama qatarilainen Al Sadd sekä toisen Barça-ikonin Andres Iniestan edustama japanilainen Vissel Kobe. Jos Messi haluaa lähteä, hän lähtee. Loppujen lopuksi Barcelona ei pysty pakottamaan suurinta tähteään pelaamaan, jos tämä ei sitä aio tehdä. Jos päätös siis oikeasti on tehty, kyse on enää rahasta ja lähdön seurauksista. Bartomeu ei voi antaa Messin lähteä ilmaiseksi, mutta riitely oikeussalissakaan tuskin parantaa puheenjohtajan asemaa. Kannattajat ja entiset pelitoverit ovat osoittaneet Messille tukensa. Yhden aikakauden loppu on lähellä.