Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Yhdysvalloissa uusi linjaus: Oireettomien ei tarvitse hakeutua testiin – Tartuntatautiasiantuntijaa ei konsultoitu

Yhdysvalloissa terveysviranomaiset ovat linjanneet, että oireettomien koronavirukselle altistuneiden ei enää tarvitse hakeutua virustesteihin. Uudelle linjaukselle ei ole annettu selkeää selitystä. Aiemmin oireettomiakin altistuneita on kehotettu menemään testeihin. Muutokset tehtiin maanantaina kaikessa hiljaisuudessa tartuntatautikeskus CDC:n verkkosivuille. Maan johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci sanoo uutiskanava CNN:lle, ettei häntä konsultoitu uuden linjauksen osalta. Faucin mukaan uudet linjaukset voivat antaa kuvan, ettei oireettomista tartunnoista tarvitse huolestua. Maan presidentti Donald Trump on väittänyt, että testaamisen runsaus on syy sille, miksi Yhdysvalloissa on niin paljon varmistettuja tartuntoja.