Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Viranomaissivustoja taas nurin, Valtorilla epäillään hyökkääjän ohittaneen aiemmat suojaukset

Häiriöt viranomaissivustoissa jatkuvat. Iltapäivällä puoli kuuden aikoihin ainakin poliisin, Rajahallinnon ja hätäkeskuksen nettisivut olivat nurin. Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorilta vahvistetaan STT:lle, että tilanne jatkuu. –  Sama tilanne kuin aamulla. Varmaan sama hyökkääjä on keksinyt uuden tavan tulla niiden aamupäivällä tehtyjen suojausten ohi, Valtorin tuotantojohtaja Tero Latvakangas kertoo STT:lle. Valtori tiedotti puoli kahdentoista jälkeen, että palvelunestohyökkäyksen kohteeksi joutuneet palvelut olisivat palautuneet hyökkäyksestä. Palvelunestohyökkäys kohdistui poliisin, hätäkeskuksen, Verohallinnon ja Rajahallinnon verkkopalveluihin sekä Suomi.fi-tunnistautumiseen. –  Vaikutusalue on käytännössä sama, mutta sen verran olemme tehneet toimenpiteitä, että verottajan sivut ja suomi.fi tunnistautuminen pitäisi toimia jo. Muiden osalta vaikutus on sama kuin aamulla. Hyökkäyksien toistuminen aika lailla tyypillistä Arvio samasta hyökkääjästä perustuu Latvakankaan mukaan oletukseen siitä, että hyökkäyksen kohde on sama. Hyökkääjä voi kuitenkin olla myös uusi. Latvakangas kertoo, ettei hyökkäyksen toistuminen ole epätyypillistä. –  Sillä lailla aika tyypillistä minusta on, että jos joku hyökkää, niin se yrittää useampaan otteeseen eikä heti luovuta, tuotantojohtaja kertoo. Valtorilta ei osata kertoa kuka on hyökkäyksen takana, eikä esimerkiksi sitä onko hyökkäys tullut Suomen sisältä. Häiriöitä selvitellään Valtorilla paraikaa, mutta häiriöiden ratkeamisen ajankohdasta ei ole vielä tietoa. –  En uskalla sitäkään luvata, mutta yritämme toki mahdollisimman nopeasti päästä tilanteen herraksi, mutta sitä on vaikea luvata etukäteen, Latvakangas kertoo.