Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Karmeaa touhua sulkea kannattava tehdas – paljonko viivan alle pitäisi jäädä, että voittoa olisi tarpeeksi?

Metsäteollisuuspamppu Jussi "työläisentappaja" Pesonen lähetti maailmalle avoimen kirjeen, jossa hän nimesi lähes kaikki muut syyllisiksi Kaipolan tehtaan sulkemiseen, paitsi itsensä. Johtaja Pesonen unohti vilkaista peiliin ennen kuin kirjoitti kirjeensä. Tosin hänen hengentuotteestaan pystyi selvästi lukemaan rivien välistä, että Kaipolan tehtaan alasajoa oli sikariportaassa suunniteltu jo pidemmän aikaa. Koronavuosi vain sattui tulemaan sopivasti avuksi, jonka varjolla päästiin yhdellä iskulla syyllistämään hallitus, ay-liike ja mikä törkeintä, tehtaan työntekijät, jotka kuulemma saavat aivan liian hyvää palkkaa. Omaa nimellistä korvaustaan menetetystä vapaa-ajasta johtaja Pesonen ei muistanut mainita. Ei myöskään sitä tosiasiaa, että nyt suljetaan kannattava tehdas. Kysynkin nyt tällä avoimella mielipidekirjoituksella, kuinka paljon viivan alle pitäisi jäädä, että tehtaan toiminta olisi kannattavaa ja omistajille kertyisi riittävästi voittoa? Entä onko sillä mitään merkitystä, että Kaipolan tehtaan sulkemisella konkreettisesti tuhotaan kenties satojen kotitalouksien, siis ihmisten elämä? Onko kanttia vastata? Hannu Kaalikoski Pori