Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronakriisi rokottaa kesätöitä, mutta näin työpaikan voi vielä saada – Sovitun kesätyön menettänyt Mikael ja viisi muuta nuorta kertovat, miten heillä natsasi

Kesä on ovella, mutta poikkeuksellisen monelta nuorelta puuttuu koronakriisin seurauksena kesätyöpaikka. Palvelujohtaja Satu Remmer Satakunnan työ- ja elinkeinotoimistosta kertoo, että korona hiljensi työmarkkinat niin kesätyöntekijöiltä kuin muiltakin. – Tavallisesti tähän aikaan vuodesta on, ellei nyt kahta kertaa enempää, niin ainakin selkeästi enemmän avoimia työpaikkoja kuin nyt. Satakunnassa on Remmerin ollut viime vuosina työvoimapulaa, mutta nyt tilanne kääntyi kertaheitolla päälaelleen, mikä näkyy myös tarjolla olevissa kesätyöpaikoissa. – Tyypillisiä ravitsemusalan, kaupallisen alan, tai muiden asiakaspalvelualojen kausi- tai kesätöitä ei nyt juurikaan ole. Poikkeuksena ovat ainakin jäätelönmyyjät, joita Satakuntaan haetaan tälläkin hetkellä. Tarjolla on kesätöitä myös puhtaanapitoalalla, viherrakentamisessa ja rakentamisen avustavissa tehtävissä. – Esimerkiksi Porin kaupungin yhdeksäsluokkalaisten kesätyöhautkin ovat vielä hetken käynnissä. Tavallisesti noin 500 nuorta kesätöihin palkkaava Satakunnan Osuuskauppa jää henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaan mukaan tänä vuonna kauas noista luvuista. Tähän mennessä työsopimuksia on tehty noin 200. – Joitakin kymmeniä siihen ainakin tulee vielä lisää, ja voi tulla enemmänkin. Määrä riippuu muun muassa siitä, miten hyvin lomautettuja saadaan kutsuttua takaisin töihin. Jos ei saada, lomautetut ovat tietenkin ensimmäisenä jonossa, jos he haluavat kesän ajaksi töihin. Normaalisti Satakunnan Osuuskaupan kesätyöpaikat on tähän aikaan vuodesta vähiin päin jaettu, mutta nyt tilanne voi elää paljonkin. Esimerkiksi kesäkuun alussa avautuvien ravintoloiden vaikutusta työvoiman tarpeeseen ei vielä tiedetä. Moni työntekijä on Huhtamaan pitänyt poikkeusaikana lomia, mikä vähentää loma-ajan sijaisten tarvetta. – Voi olla ravintoloihinkin jonkun verran kesätyöntekijöitä otetaan, mutta kaupan puolelle ja liikennemyymälöihin heitä tulee kuitenkin selvästi enemmän. Teollisuudessa kesätöiden tilanne on hyvin erilainen. Boliden Harjavallan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Anu Vartiainen kertoo, ettei koronakriisi vaikuta yrityksen kesätyöntekijöiden tarpeeseen mitenkään. – Toimimme prosessiteollisuudessa, ja tarvitsemme sinne samalla tavalla kesätyöntekijöitä, kuten kaikkina muinakin vuosina. Ihmiset kuitenkin haluavat pitää kesälomansa kuten ennenkin. Harjavallassa ja Porissa toimivan yrityksen tuotantoon tulee reilut sata täysi-ikäistä kesätyöntekijää ja noin 30 nuorempaa kesätyöntekijää kahden viikon tutustumisjaksolle. – Rekrytointi on aloitettu hyvissä ajoin ja kaikki kesätyöpaikat on jo täytetty, Vartiainen sanoo. Monet kunnat tinkivät ensi kesänä kesätyöntekijöiden palkkaamisessa, mutta esimerkiksi Merikarvia ui tässä asiassa vastavirtaan. – Korona-aika vahvisti ajatusta, että palkkaamme niin paljon nuoria kuin vain pystymme. Meille tuli vajaat 40 hakemusta, ja palkkasimme kaikki, jotka vain olivat hakukelpoisia iän ja paikkakunnan suhteen. Muutaman täysi-ikäisen olisimme palkanneet enemmänkin, jos hakijoita vain olisi ollut enemmän, sanoo Merikarvian sivistysjohtaja Jari Kosma . Ennen koronakriisiä kunnan ajatuksena oli luopua palkkatuesta, jota on aiempina vuosina maksettu nuorille kesätöitä tarjoaville yrityksille. – Kun korona iski yrittäjiin kovalla kädellä, pyörsimme päätöksen. Ensi kesälle tukea on myönnetty noin kymmenen nuoren palkkaamiseen. Vaikkei kesätöitä olisi vielä löytynytkään, ei ole syytä heittää kirvestä kaivoon. Te-toimiston Satu Remmerin mukaan tilanne voi muuttua kesätyön hakijalle edullisemmaksi nopeastikin, kun koronarajoituksia aletaan purkaa. – Esimerkiksi kaupan alan tehtäviin on siirretty ravintolatyöntekijöitä, jolloin nuoret ja kesätyöntekijät ovat jääneet vähän ulkopuolelle. Jos yhteiskunta alkaa pyöriä normaalimpaan tapaan, työnantajille tulee tarve täyttää tällaiset tyypilliset kesätyöt muilla työntekijöillä. Remmer muistuttaa, että kesätöitä voi aueta tavallisestikin vielä alkukesällä tai myöhemminkin. Tänä vuonna paljon esillä olleet puutarha- ja maatalouden kausityöt voivat hänen mukaansa poikia kesätöitä monelle motivoituneelle nuorelle, kun ulkomaalaisten kausityöntekijöiden saatavuus on rajallista. – Tämä kausityösesonki on jo alkanut, ja se kestää lokakuulle asti. Opiskelijat ja koululaiset ovat tietysti työmarkkinoilla vähän lyhyemmän ajan, mutta varmasti heitäkin tarvitaan. Suurimmillaan maatalouden kausityövoiman tarve on Remmerin mukaan heinäkuussa. Ainakin mansikanpoimijoita ja mansikanmyyjiä on hänen mukaansa jo haettu, mutta toistaiseksi avoimista maatalouden kausityöntekijöiden paikoista on ilmoitettu melko vähän. Hän uskoo, että työpaikkailmoitusten määrä lisääntyy, kun kovin sesonki lähenee. Kesätyö voi löytyä Remmerin mukaan myös henkilöstön vuokraukseen keskittyvien yritysten kautta. – Henkilöstöpalveluyritysten kautta voi tulla nopeitakin toimeksiantoja. Työnantajiin kannattaa hänen mukaansa olla rohkeasti yhteydessä, vaikkei niillä virallista työnhakua olisikaan käynnissä. Satakunnan Kansa kyseli nuorilta heidän kesätöistään Tikkulan ABC:llä Porissa lauantaina illansuussa.