Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Porin kauppatorille ei jäädytetä luistelukenttää

Porin tori ei ole näillä näkymin saamassa luistelukenttää talven riemuihin. Kaupunginvaltuutettu Hanna Hildén (kok.) oli esittänyt kenttää kauppatorin elävöittämiseksi. Hildén oli toivonut jäädytettäväksi neljäsosaa torista Pohjoiskauppatorin ja Yrjönkadun kulmassa. Hänen mielestään tori voisi tarjota kaupankäynnin lisäksi myös erilaisia elämyksiä ja silmäniloa. Aloitteen mukaan myös orkesterit ja kuorot saisivat oivan mahdollisuuden musisoida torilavalta luistelemaan tai muuten vain viihtymään tulleille ihmisille. Sivistystoimialalla ajatus luistinradasta on hyvä, mutta luistelualueen toteuttaminen ei tässä vaiheessa ole perusteltua, sillä Liisantorin lähiliikuntapaikalle on valmistumassa vuodenvaihteessa 2019–2020 tekojäärata, joka palvelee jatkossa luistelualueena keskusta-alueen asukkaita sekä muita käyttäjiä.