Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Baijeri vaatii pakollisia koronatestejä lentokentille ja koventaa sakkoja hygieniarikkeistä viruksen levittyä farmilla

Koronaviruksen ryöpsähdys vihannesfarmilla Mammingin kaupungissa sai Saksan Baijerin osavaltion viranomaiset ripeisiin vastatoimiin maanantaina. Ainakin 174 työntekijää oli todettu koronavirustartunnan saaneiksi testauksissa, jotka paljastivat ongelman laajuuden ahtaissa tiloissa vierastyöläisten keskuudessa. Mammingin vihannestarhalla työskenteli mediatietojen mukaan paljon romanialaisia ahtaissa oloissa. Myöskään loput 480 työntekijää eivät saaneet poistua vihannestarhan alueelta, kertoi sanomalehti Süddeutsche Zeitung . Alue eristettiin nopeasti metalliaidoilla, ja osavaltion viranomaisten mukaan yrittäjä pyrki parhaansa mukaan erottelemaan terveet työntekijät sairastuneista. Saksan toiseksi isoimman väestön osavaltio Baijeri vaati maanantaina Berliinin liittohallitukselta lupaa uusiin koronatoimiin. Esimerkiksi Baijeri haluaa selvitettävän, voidaanko lomailijat ohjata pakollisiin koronavirustesteihin lentokentillä. Baijerin pääministeri Markus Söder sanoi pelkojen kasvaneen siitä, että lomalta palaajat voisivat aiheuttaa "paljon mini-Ischgleitä". Ischgl on itävaltalainen hiihtokeskus, josta osa Saksan ensimmäisistä koronavirustapauksista oli lähtöisin. – Tarvitsemme pakollista testausta lentokentillä ja niin pian kuin mahdollista. Teemme kaikkemme sitä varten, että liittovaltion hallituksen annettua luvan voimme painaa heti starttinappulaa, Söder sanoi lehdistötilaisuudessa maanantaina. Saksan terveysministeri Jens Spahn kertoi viikonloppuna hallituksen tarkistavan, onko mahdollista velvoittaa ihminen testeihin samalla kunnioittaen tämän perusoikeuksia. Etelä-Saksa huolestui tartuntaryppäistä Saksa on raportoinut yli 205 000 koronatapausta ja yli 9 000 kuolemaa, ja perjantaina määrät kasvoivat Saksan kansanterveyden parantamisesta vastaavan Robert Koch -instituutin mukaan yli 800:lla. Lauantaina kasvu jatkui yli 700 uudella tartunnalla. Uusia koronakuolemia instituutti kirjasi perjantaina kymmenen ja lauantaina seitsemän. Saksassa koronavirustilanne on pysynyt varsin hyvin hallinnassa, ja maa on avannut keskinäisen matkailun muun muassa Suomen kanssa. Viime päivien uutiset etenkin Mammingin tartuntaryppäästä ovat koventaneet ääntä kellossa Baijerissa, joka rajoittuu kovan koronakriisin läpi käyneeseen Itävaltaan. Itävalta, Italia ja Slovenia palautettiin Suomen matkustusrajoitusten piiriin loppuviikosta tartuntatilanteen niissä huononnuttua uudelleen. Baijerin Söder sanoi, että korkean riskin maiksi arvioitujen luetteloa on tarkasteltava kriittisesti. Hänen mukaansa on harkittava tiettyjen Euroopan maiden sisäisten alueiden lisäämistä listalle, jolla nykyään ovat Yhdysvallat, Brasilia ja Turkki. Hygieniarikoksista sakko 25 000 euroon Söder mainitsi myös Baijerin omalla alueella havaitun Mammingin tartuntaryppään ja sanoi, että osavaltio suunnittelee entistä tiheämpiä tarkastuksia ja kovempia sakkoja koronavirukseen liittyvistä hygieniarikkomuksista. Sakon määrä kasvatettaisiin hänen mukaansa 25 000 euroon. Baijeri on määrännyt pakolliset koronatestit kaikille kausityöntekijöille ja kasvattanut testauskapasiteettia maataloustyöntekijöiden terveyden tarkistamiseksi.