Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Niskavuoren Heta laulaa tangoa Nakkilan kesäteatterissa, eikä yhdistelmä ole niin outo kuin luulisi

Nakkilan kesäteatterin musiikkinäytelmä Heta Niskavuori. Teksti Hella Wuolijoki, ohjaus ja dramatisointi Paul Salonen, musiikki Aki Peltonen, sanoitukset Nina Forsström. Päärooleissa Noora-Veera Julkunen ja Harri Pitkänen. Ensi-ilta 12.7. Mitä syntyy, kun yhdistetään klassikkonäytelmä Niskavuoren Heta ja tangomusiikki? Etukäteen mietin tätä hieman huolissani. Lopputulos voi olla onnistunut outo yhdistelmä, kuten suolakurkku ja hunaja, tai huono outo yhdistelmä, kuten kahvi piimällä. Huoli on turha, sillä tangoa laulava Heta Niskavuori ( Noora-Veera Julkunen ) on näytelmän parasta antia. Aki Peltosen säveltämät ja Nina Forsströmin sanoittamat laulut sopivat tarinaan saumattoman luontevasti. Yhdistelmä ei tunnu itse asiassa lainkaan oudolta. Mikä musiikinlaji vahvalle, ylpeälle, rakkaudessa petetylle ja tulistuvalle Hetalle paremmin sopisikaan kuin tango? Paul Salosen ohjaus ja dramatisointi noudattaa pitkälti perinteitä ja Hella Wuolijoen tekstiä. Suurin ongelma näytelmässä on äänentoistossa, joka on säädetty häiritsevän voimakkaalle. Kun näyttelijöiden puhe kuuluu suoraan lavaltakin, jään miettimään, ovatko mikrofonit lainkaan tarpeen. Ohjaukselta jäin toivomaan lisää monipuolisuutta tarinaa hallitsevan Heta Niskavuoren hahmon käsittelyssä. Hetan viha ja katkeruus tuodaan esiin voimakkaasti, mutta jatkuva myrskyäminen syö raivolta vaikuttavuutta. Jos näytelmässäkin Hetassa vilahtaisi niitä puolia, joita laulut tuovat esiin, henkilöhahmo vaikuttaisi kokonaisemmalta ja samaistuttavammalta. Tässä voisi auttaa, jos osa replikoinnista olisi rauhallisempaa. Näyttelijöiden työtä ei muuten voi kuin kiittää. Noora-Veera Julkunen vakuuttaa pääroolissa, Harri Pitkänen on mainio Akusti ja muutkin näyttelijät rooleissaan luontevia. Lavastus ja puvustus tukevat hyvin näytelmän tunnelmaa. Niskavuoren Hetan tarina puhuttelee sukupolvesta toiseen. Vaikka Hella Wuolijoen näytelmää esitetään paljon, se antaa kunnon klassikon tavoin katsojalle joka kerralla uutta ajateltavaa. Suomessa on onneksi jäänyt historiaan aika, jolloin avioliiton ulkopuolella syntyvä lapsi toi naiselle häpeäleiman. Tämä stigma ja pakkoavioliitot ovat kuitenkin monessa kulttuurissa nykyaikaa. Tästä yhteiskunnallisesta epäkohdasta kumpuaa koko Hetan tragedia. Wuolijoen näytelmällä on aina ajankohtainen viesti. Moni käyttää Hetan tavoin elämänsä materiaalisten asioiden tavoitteluun, kadehtii naapuriaan eikä uskalla rakastaa. Tällä katselukerralla korostui Heta Niskavuori kivikovana sortajana, joka vahvalla tahdollaan rusentaa toiset ihmiset. Hetasta tuli mieleeni mafioso, jota pelätään ja jonka pään nyökäytystäkin perhe tottelee.