Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Perussuomalaiset onnistui saamaan väen liikkeelle sankoin joukoin sunnuntaina – Erkka Railo: "Moni halusi hypätä voittajien vankkureihin, ja nyt entistä hanakammin"

Yksi näiden vaalien isoimmista ratkaisuista tiivistyi siihen, kun perussuomalaiset sai kannattajansa sankoin joukoin liikkeelle varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina. Politiikan kommentaattori Erkka Railo uskoo, että kyse on pitkälti siitä, että moni halusi hypätä voittajien vankkureihin. Näissä vaaleissa tämä efekti oli hänen mukaansa vielä entistä voimakkaampi. Railo huomauttaa, että ihan tarkkaan ei kuitenkaan tiedetä, miksi puolueen kannattajat lähtivät liikkeelle juuri varsinaisena vaalipäivänä. – Uskoisin, että syynä on se, että perussuomalaisten äänestäjät ovat liikkuvia äänestäjiä, jotka tekevät oman päätöksensä viime tingassa. Se nimittäin tiedetään, että liikkuviin äänestäjiin vaikuttaa enemmän tämmöinen voittajan vankkurit -efekti. Railo on johtava politiikan asiantuntija riippumattomassa MustRead-julkaisussa ja Turun yliopiston poliittisen historian dosentti. – Myönteinen kannatuskehitys houkuttelee ihmiset äänestämään mielipidemittauksessa menestynyttä puoluetta. Menestys tuo lisämenestystä. Vaaliviikolla gallup-käyrät nousivat suotuisasti: Helsingin Sanomien mittauksessa tiistaina 9.4. perussuomalaiset sai 15,0 prosentin kannatuksen ja oli kolmantena. Ylen gallupissa kahden päivän kuluttua eli torstaina 11.4. kannatus oli jo 16,3 prosenttia. Vaali-illan kannatus oli 17,5. Näihin potentiaalisten voittajien vankkureihin moni siis halusi sunnuntaina hypätä – eikä näin käynyt ensimmäistä kertaa. Jo kolmissa vaaleissa on syntynyt vaikutusketju, jossa perussuomalaisten kannatus on vuodenvaihteen ja vaalipäivän välillä noussut useita prosenttiyksiköitä. – Se on huipentunut aina siihen, että perussuomalaiset on ollut ainakin vaaleissa 2015 ja nyt näissä vaaleissa varsinaisen äänestyspäivän suurin puolue, Erkka Railo toteaa. Perussuomalaiset sai sunnuntaina liikkeelle ihan uusia kannattajia ja edellisissä vaaleissa nukkuneita. Tästä seurasi sunnuntai-illan jännitysnäytelmä, jossa perussuomalaiset oli neljännellä sijalla ennakkoäänien tultua julki, mutta nousi lopputuloksissa kakkoseksi ja lähes ykköseksi. Railon mukaan täysin samanlainen ilmiö nähtiin eduskuntavaaleissa 2015: kun vaali-illan aikana äänet lasketaan, perussuomalaiset nousee. "Jos kuitenkin kokeilisi ja menisi äänestämään" Merkitystä oli sunnuntain vaali-intoon Railon mukaan myös sillä, että perussuomalaisten kannattajat ja äänestäjät tutkitusti suhtautuvat politiikkaan skeptisemmin ja epäilevät poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. – Kun perussuomalaisten kannatus lähtee nousuun ja vaalit lähestyvät, niin epäilijä ajattelee, että jos kuitenkin kokeilisi, menisi äänestämään ja katsoisi mikä vaikutus sillä on. Nyt kun skeptisesti suhtautuvat äänestivät taas vilkkaasti, mitä uutta tämä tuo Suomen politiikkaan? Erkka Railon mukaan jää nähtäväksi, millä tavalla muut puolueet reagoivat tähän. – Tämä on kiinnostava kysymys. Kun puolueen kannatuksessa tapahtuu voimakas muutos lyhyessä ajassa ja todella isoja muutoksia historiallisesti, se luo aina psykologisen efektin, jossa koetaan, että tämä täytyy ottaa vahvasti huomioon. Perussuomalaisillahan kannatus kaksinkertaistui puolessa vuodessa. – Tulee sellainen tunne, että "kansa on lähettänyt jonkun viestin". Saa nähdä, miten muut puolueet kuin perussuomalaiset reagoivat siihen. Ottavatko ne huomioon, menevätkö mukaan psykologiseen efektiin vai eivät? Tämä on kiinnostava nähdä. "Vaalipäivä on silloin kuin se on, dynamiikka ei muutu" Entä olisiko demarien kannatus voinut jopa sulaa, jos vaalipäivä olisi ollut hieman myöhemmin? – Itse ajattelen niin, että dynamiikat mistä keskustellaan, liittyvät aina siihen, että vaalipäivä on silloin kuin se on. Jos se olisi viikkoa myöhemmin, dynamiikat toteutuisivat viikkoa myöhemmin. Eli se ei muuttaisi tilannetta ratkaisevasti, Railo analysoi. Hän huomauttaa, että Suomessa oli kahdeksan vuotta sitten 2011 eduskuntavaaleissa tilanne, että vaalit käytiin kuukautta aiemmin eli maaliskuussa. 2015 vaalit taas käytiin kuukautta myöhemmin eli huhtikuussa. – Perinteisesti nähdään, että puolueet ikään kuin jatkavat kannatuksen kehitystä kesän yli, siitä mikä se oli vaalien alla. Tullaan varmaan näkemään kesällä, että perussuomalaiset menee mielipidemittauksissa reilusti yli 20 prosentin. Railo muistuttaa, että vuonna 2015 kävi näin. – Joku voi huutaa, entä jos nämä vaalit olisikin järjestetty vasta kesäkuussa. Mutta kun logiikka ei toimi niin.