Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauman maauimala auki kesäkuussa – jos koronarajoitukset sallivat

Fåfängan maauimalan ylläpidosta neuvoteltu sopimus sai hyväksynnän Rauman kaupunginhallitukselta. Päätös oli yksimielinen. Maauimalan palvelujen tuottajaksi ja ylläpidosta vastaavaksi kaupungin kumppaniksi tulee Suvitien Merijakamo Oy. Sopimus on voimassa syyskuun loppuun ja tavoitteena on, että uimala voisi avautua kesäkuussa, jos koronapandemian viranomaisrajoitukset sen sallivat sallivat. Peruskunnostetun uimalan ensimmäinen kausi on koeluontoinen, sillä kesällä 2019 valmistunut allas ei ole ollut vielä yleisökäytössä. Mikäli koronasäännökset väljenevät, pidetään uimalaa avoinna päivittäin vähintään kahdeksan tuntia. Ennen peruskorjausta maauimala oli pitkään pois käytöstä ja sitä ennen altaaseen pumpattiin merivettä Syväraumanlahdelta. Nyt uimalaan tulee lämmitetty johtovesi. Rauman kaupunki ei peri Suvitien Merijakamo Oy:ltä vuokraa tai muita korvauksia omistamastaan uimalasta, koska ensimmäinen uimakausi on samalla testi uimalan ja sen laitteiden toimivuudelle. Kaupunki ottaa vastuulleen ja kannettavakseen maauimalan sähkö- ja lämmitysenergian sekä vesihuollon kustannukset. Avauskauden kuluiksi arvioidaan noin 65 000 euroa. Suvitien Merijakamo Oy kattaa valvonnan ja uimalan ylläpidon kustannukset pääsylipputuloilla. Ennen peruskorjausta uimalaan pääsi maksutta.