Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Korona on nostanut esiin kiperiä eettisiä kysymyksiä: ”Kaveria ei jätetä” oli viisi vuotta rintamalla lääkintäaliupseerina palvelleen veteraanin motto – olemme yhdessä sopineet, mitä se meidän kesken tarkoittaa

Korona on nostanut esiin kiperiä eettisiä kysymyksiä. Epidemian pahimmassa vaiheessa saatetaan joutua tilanteeseen, jossa esimerkiksi viimeisen hengityskoneen saaja on valittava usean tarvitsijan joukosta. Onko kriteerinä ikä, yleinen terveystilanne, sosiaalinen tai ammatillinen asema vai joku muu peruste? Vastakkain saattaisivat joutua eläköityvä erikoislääkäri ja nuori trukkikuski. Henkiin jäädessään ensimmäisellä olisi mahdollisuus pelastaa muita, toisella olla lapsilleen isä. Ratkaisuvastuussa oleva lääkäri tarvitsee tuekseen jonkinlaisen, ehkä kansallisen, prioriteettijärjestyksen, jonka tulkinta jättää hiukan inhimillistä pelivaraa. Rokotteiden kehittelyssä houkuttelisi käyttää oikotietä, koska muuten ollaan parin vuoden takamatkalla. Bioetiikan tutkija Heikki Saxen (Yle Puhe 30.3.) kertoi, että jo Afrikan Ebola-kriisissä 2014–2016 WHO:n piirissä pohdittiin mahdollisuutta testata rokotteita pikaisilla ihmiskokeilla. Siitä kuitenkin luovuttiin. Koronan kohdalla on ollut keskustelua, että esimerkiksi kuolemansairaat, joilla ei ole mitään menetettävää, olisivat suostumuksellaan rokotteiden koekohteina. Vastustajat pelkäävät, että poikkeuksesta saattaisi tulla uusi normaali, jota lääketehtaat käyttäisivät hyväkseen. Eettisiin kysymyksiin törmäämme myös omissa yksityisissä ympyröissämme. Presidentti antoi kehotuksen luopua fyysisestä läheisyydestä ja vaihtaa se henkiseen läheisyyteen. Helpommin sanottu kuin käytännössä toteutettu. Perheeni kohdalla yhteydenpito lapsiin ja lasten lapsiin on ollut suhteellisen helppoa nykytekniikkaa hyödyntäen. WhatsAppia ja Skypeä käyttäen on heidän kanssaan voinut olla vaarattomassa ”lähikontaktissa”, tosin ilman haleja ja suukkoja. Tenavien leikkien seuraaminen pysäköidyn auton ikkunan läpi on välillä maustanut kanssakäymistä. Ongelmallisempaa kaikki on sittenkin ikäihmisten suuntaan. Maaliskuussa 96 täyttäneen isäukon kanssa ei skypeillä. Sormista ei ole älykännykän hipelöintiin. Näppäinpuhelimen kautta puolikuuron sotaveteraanin kanssa yhteydenpito on vajavaista. Isä tietää, etten saisi tavata häntä kuin oven raosta kauppakassia tai lääkkeitä tuodessani. Arvaan, miltä hänestä tuntuu seurata yksin poterossaan koronauutisia televisiosta ja lehdistä. Elämä on kuin asemasotaa. ”Kaveria ei jätetä” oli viisi vuotta rintamalla lääkintäaliupseerina palvelleen veteraanin motto. Olemme yhdessä sopineet, mitä se meidän kesken tarkoittaa. Kirjoittaja on eläköitynyt alakoulun rehtori, nykyinen vaari.