Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Jos syömme, kuten ilmastopuritaanit vaativat, maataloustuottajien perheitä odottaa karu kohtalo eikä muillekaan hyvä heilu

Korkeintaan lasi maitoa päivässä, juustoa vain muutama viipale. Korkeintaan kuusi kananmunaa kuukaudessa. Punaista lihaa kerran viikossa, jos ollenkaan. Tämä on monille tuttu World Wide Fundin (WWF) suosittelema ilmastoystävällinen ruokavalio. Mitähän siitä ajattelevat suomalaiset lihan- ja maidontuottajat? Lihan, maidon ja kananmunan myynnillä he ostavat pikkulapsille uudet toppahaalarit ja lukiolaiselle oppikirjat. Mopoautoon rahat tuskin riittävät. Kansainvälisen ympäristöjärjestön kuuluukin olla huolissaan ilmastosta. Viimeaikaiset kannanotot ovat kyllä sen verran erikoisia, että ne kääntyvät itseään vastaan. Jos me alamme syödä, kuten WWF neuvoo, Suomi ei kohta tarvitse maidontuottajia. Sikalan ovet voi naulata säppiin ja virikekanaloille keksiä uutta käyttöä. Monen mielestä näin kuuluisikin toimia. Mutta minne laitetaan maaseudun väki? Kortistoonko? Suomessa on aina tapeltu maataloustuista. Tukia perustellaan sillä, että Suomen kriisivalmius edellyttää omavaraista ruokatuotantoa. WWF:n ohjeistuksella omavaraisuus loppuu alkuunsa. Jos ilmastopuritaanit saavat päättää, meiltä loppuvat puusaunan löylyt. Talojen tulisijat puretaan. Niitä ei tarvita, sillä onhan meillä pistorasiasta tuleva sähkö. Näin osa ihmisistä on toiminutkin. Tammikuussa 1999 Kittilän Pokassa oli 51,5 astetta pakkasta. Etelässä kauhisteltiin, mutta lappilaisia puhutti ihan toinen asia. Kävi nimittäin ilmi, että osa Lapin uusista taloista lämpeni vain sähköllä. Vanhempi väki ei voi edelleenkään ymmärtää, miksi joku rakentaa syrjäseudulle talon, jossa ei ole tulisijaa. Onko nuorilta unohtunut, että kun sähköt katkeavat, koti pidetään lämpimänä takkatulella? Helsingin Sanomien yleisönosastolla kysyttiin vastikään, kuka kantaa vastuu, jos takkatuli Espoossa sairastuttaa naapurit. Asia koettiin niin araksi, että kirjoittajan annettiin avautua nimettömänä. Sittemmin meitä ohjeistettiin, ettei tulisijaan saa laittaa märkää klapia. Mitähän ikänsä saunaa lämmittänyt maakunnan ihminen tällaisesta neuvosta ajattelee? Metrolla paikasta toiseen sujauttavien on helppo syyllistää maakunnan ihmisiä. Kauramaidon hinnasta kiukuttelevien on hyvä muistaa, että kaura tulee maasta. Joku sen kylvää ja joku sen korjaa.