Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kirja Kekkosen luottomiehestä valaisee Suomen diplomatian haasteita vaikeana aikana

Kirjat Markku Reimaa: Kekkosen kuiskaaja. Harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti. Docendo 2019. 283 sivua. Filosofian tohtori Aaro Pakaslahti (1903-69), oululainen kauppiaan poika, tuli opiskeluaikanaan tunnetuksi intomielisenä ylioppilaspoliitikkona ja heimoaktivistina. Hän ystävystyi samanmielisen osakuntatoverinsa Urho Kekkosen kanssa. Pakaslahti aloitti ulkoministeriön palveluksessa 1928, työskenteli Lontoon ja Berliinin lähetystöissä ja yleni sitten suhteellisen nuorena ulkoministeriön poliittisen osaston päälliköksi ja kansliapäälliköksi kohtalokkaiksi vuosiksi 1939-43. Tämän jälkeen hän oli runsaan vuoden lähettiläänä Vichyn Ranskassa, mitä pian seurasi ero. Hän pyrki takaisin ulkoministeriöön, mutta presidentti Paasikiven aikana siihen ei ollut mahdollisuuksia. Paasikiveä oli närkästyttänyt mm. se, että Pakaslahti esittelijänä oli vastustanut Moskovan rauhan 1940 allekirjoittamista. Se oli Rytin, Tannerin ja Paasikiven rauha, jota vastusti ankarasti myös Urho Kekkonen. Kekkosen tultua presidentiksi Pakaslahti pääsi takaisin ulkoministeriöön ja hän ehti toimia suurlähettiläänä Intiassa, Turkissa ja Espanjassa. Lähellä Maalaisliittoa olleen Pakaslahden erikoislaatuisesta urasta ja hänen elämästään on kirjoitettu aiemminkin (mm. Kekkosen arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva ), mutta pitkän diplomaattiuran tehnyt valtiotieteen tohtori Markku Reimaa on uudessa kirjassaan laajentanut näkökulmaa mielenkiintoisella tavalla, Siinä ovat auttaneet Pakaslahden henkilökohtaiset muistiinpanot ja erinäiset kirjeet. Pakaslahti kirjoitti ahkerasti Kekkoselle. Kekkosen mahdollisista vastauksista ei kirjassa kutenkaan ole juuri mitään. Reimaan kirjassa on laajoja, melko hyvin valittuja lainauksia Pakaslahden ja eräiden muidenkin raporteista eri maista. Tämä syventää kokonaiskuvaa. Poistuminen Vichystä ja paluu Suomeen on käsitelty suorastaan jännittävästi. Pakaslahden henkilökuvasta olisi odottanut enemmänkin - toisin kuin Lähteenkorva Reimaa esim. vaikenee Pakaslahden henkilökohtaisesta ongelmasta. Kekkosen tunnetusta mielenmuutoksesta sotaonnen käännyttyä 1942-43 ja Pakaslahden ajatuksista kyseisenä ajankohtana ei kirjassa ole erityisempää, vaikka heidän kanssakäymisensä jatkui tällöinkin ainakin jossakin muodossa. Vaikka Reimaan kirja on jäänyt hieman viimeistelemättömäksi, se on osaavan ammattimiehen kelpo aikaansaannos, jota voi suositella erityisesti henkilöhistorian harrastajille. Se valaisee myös Suomen diplomatian haasteita vaikeana aikana.