Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Kuka söi minun peltosirkkuni? Tärkeä syy lajin ahdinkoon on ranskalaisten kulinaristien kyseenalainen tapa

Ikäänkuin suomalaisilla luonnonystävillä ei olisi tarpeeksi huolia metsälinnustomme hupenemisesta ylitehokkaan puunjalostusteollisuuden rattaissa. Sen lisäksi harmiksemme kaatuvat vielä nuo riivatun ranskalaiset, jotka syövät suihinsa alkukesän viljelyaukeille tunnelmaa luovat peltosirkut. Peltosirkku on ollut Suomessa yltyleinen maatalousmiljöön seuralaislaji, jota on sopinut odottaa palaavaksi pitkältä muuttomatkaltaan toukokuun alkupuoliskolla. Nyt tämä historia on kuljettu loppuun. Peltosirkku on kuolemassa sukupuuttoon. Tärkeä syy lajin ahdinkoon on ranskalaisten kulinaristien tapa herkutella armanjakkiin hukutetuilla peltosirkuilla. EU on nyt kieltänyt peltosirkkujen pyynnin, mutta se jatkuu luvattomana ja sille haetaan poikkeuslupia. Peltosirkun taantumisen on jokainen lintuharrastaja kokenut retkeilyalueellaan. Vielä 1990-luvulla asuinympäristössäni Honkilahden Komoisten kylän viljelyaukealla oli joka kesä vähintään kaksi reviirinsä omistusoikeutta laulullaan kuuluttavaa peltosirkkukoirasta ja naapurikylissä omansa. 2000-luvulle tultaessa havainnot vähenivät. Tuli vuosia, jolloin peltosirkku puuttui kylän linnustosta. Viimeksi yksinäinen koiras lauloi pihapiirissäni parina toukokuun päivänä vuonna 2014. Siitä lähtien se on ollut poissa. Ranskalaisia herkkusuita ei tietenkään sovi yksin syyttää peltosirkun häviämisestä. Syitä löytyy lähempääkin kotoisesta maataloustuotannostamme. Tehotalouden myötä viljelymaisemat ovat yksipuolistuneet. Poissa ovat kukkivat pientareet pensaikkoineen. Elintärkeä hyönteisravinto on vähentynyt, ja ylenmääräinen myrkynkylvö on heikentänyt lintujen pesimistulosta. Keskieurooppalaisten metsästäjien ja suomalaisten viljelijöiden yhteiset ponnistukset ovat romuttaneet peltosirkun tulevaisuuden. Varpuslintujen metsästys ihmisravinnoksi – vieläpä niin sanotuissa sivistysmaissa – on sellainen ihmiskunnan häpeäpilkku, josta on pikimmin päästävä eroon. Peltosirkun lisäksi eurooppalaisilla lautasilla tarjoillaan lukuisia muitakin pohjolassa pesiviä muuttolintuja. Tämä raakalaismainen harrastus on yleistä Ranskan lisäksi ainakin Maltan, Italian, Kreikan, Romanian ja Kyproksen metsästäjien keskuudessa. Ihmettelen, eikö suomalaisilta metsästäjäjärjestöiltä löydy selkärankaa puuttua tähän iljettävään ongelmaan tiukoin vetoomuksin. Tuomo Hurme Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.