Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Rauman Kanalin ravintolalautan tulo venyy, vuoden 2017 suunnitelmaa ei ole haudattu

Jo vuosikymmeniä suunniteltu Rauman Kanalin elävöittäminen ravintolaivan tai -lautan palveluilla on lykkäytymässä edelleen. Viimeisin suunnitelma on vuodelta 2017, mutta se ei ole toteutumassa tulevalle kesäkaudelle. Lauttaravintola Rauma Oy:n toimitusjohtaja Jere Lehtinen kertoo, että Kanalin ravintolahanke on edelleen suunnitelmavaiheessa. – Kesäkaudelle 2019 sitä ei tule, se tulee liian äkkiä. Suunnitelmaa ei ole kuitenkaan haudattu, Lehtinen tarkentaa. Lehtinen ei halua tarkentaa syitä hankkeen viivästymiselle. Tavoitteena on edelleen kaksikerroksinen ravintolalautta. Sen suunnittelu on vielä kesken, eikä investointipäätöstä ole tehty. – Aikataulua ei ole lyöty lukkoon, mutta yritämme niin pian kuin suinkin, Lehtinen lisää. Rauman kaupunk i myönsi yritykselle syksyllä 2017 varauksen Vähämaanpuiston kohdalle osoitettuun ravintolapaikkaan. Asemakaavassa paikkoja on kaksi. Hakijayritys esitteli suunnitelmanaan varta vasten Kanaliin rakennettavan lauttaravintolan. Luonnossuunnitelman mukaan ravintolasalin pinta-ala olisi noin 126 neliömetriä ja katolla, toisessa kerroksessa olisi terassi. Varusteluna olisivat keittiö, wc-tilat miehille ja naisille, erillinen inva-wc sekä henkilökunnan tilat. Rauman Kanaliin on kaavailtu ja suunniteltu ravintolalaivaa 1990-luvulta alkaen. Hankkeet ovat kaatuneet muun muassa valitusten seurauksena ja eri syistä johtuneiden viivästymisten vuoksi.