Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Rekka kaidetta päin ja lava-auto kyljelleen Porin aamussa, myös aamupäivällä autoilijat liukastelivat ojaan – ”Liian suuri tilannenopeus keliin nähden”

Talvinen perjantai on poikinut jo kaksi liikenneonnettomuutta Porissa. Ensimmäinen sattui jo aamuyöllä hieman ennen kello neljää, kun Helsingintiellä lava-autoa ajanut kuljettaja menetti autonsa hallinnan. Auto joutui sivuluisuun ja lopulta kaatui vasemmalle kyljelleen puolittain pientareelle ja ajokaistalle. Auto oli matkalla kohti etelää. Tapahtumapaikka oli Tiilimäen Nesteen tienoilla. Autossa oli vain yksi henkilö, vuonna 1982 syntynyt porilainen mies. Auto vaurioitui ajokelvottomaksi ja kuljettaja toimitettiin Satasairaalaan tarkastettavaksi. Hän ei tiettävästi loukkaantunut vakavasti. Toinen onnettomuus sattui kello kuuden aikaan aamulla, kun Raumantietä kulkenut rekka osui kaiteeseen Hangassuon kaatopaikan kohdalla. Tilanteesta ei syntynyt henkilövahinkoja. Paikalla oli jonkin aikaa liikenteenohjaus. Päivystävä palomestari Tero Järvelä arvioi, että syy on perinteinen. – Liian suuri tilannenopeus keliin nähden. Myös tieliikennekeskus varoittaa huonosta ajokelistä Satakunnassa. Puolen päivän tienoilla nähtiin myös kaksi ojaanajoa lisää. Sekä Porissa Lyttyläntiellä että Ulvilassa Satakunnantiellä auto oli luisunut ojaan ilmeisesti liukkauden vuoksi. Kummassakin tapauksessa suuria vahinkoja ei sattunut, ja kuskit olivat jo itse soittaneet hinausauton, kun pelastuslaitos pääsi paikalle. Uutista ja otsikkoa korjattu 8.11. klo 9.18: Otsikossa luki aiemmin virheellisesti, että kyljelleen meni henkilöauto, kun kyseessä oli lava-auto. Juttua myös päivitetty poliisin tiedoilla kyseisestä onnettomuudesta .