Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Juuso Aalto teki hattutempun ja johtaa maalipörssiä jo selvästi – Rudi Dieterin ikimuistoinen viikko sai kivuliaan käänteen

Kukapa voisi unohtaa John Frederiksenin päräyttävää debyyttiä Musan Salamassa. Färsaarelainen iski heti ensimmäisessä ottelussaan kolme osumaa vierasjoukkue Gnistanin verkkoon. Frederiksen onnistui nytkin, kun MuSa peittosi MyPan selvin ja ansaituin lukemin 5–1 (3–1) Myllykoskella sunnuntaina. Siitä on kiittäminen myös Juho Heikkisen suorastaan ilmiömäistä esityötä färsaarelaisen osumaan. Illan suurin sankari oli kuitenkin Juuso Aalto , joka sai tällä kertaa juhlia hattutemppua. Aalto iski ottelun avausmaalin tuttuun tapaan rangaistuspotkusta ja viimeisteli myös ottelun kaksi viimeistä osumaa – kolmannen maalinsa 90. peliminuutilla. Nyt Aalto on tehnyt tällä kaudella jo 14 maalia ja on Ykkösen maalipörssin kärjessä. Eroa seuraaviin maalipyssyihin on neljän osuman verran. MuSan päävalmentaja Ville Ulanen sanoo, että Aallon suurin kehitys on tapahtunut joukkuepelaamisessa. – Juuso on pystynyt sitoutumaan pelisuunnitelmaan ja kehittämään puolustuspelaamisensa sitkeyttä. On tapahtunut selkeä parannus siihen, mitä hän on aiemmin urallaan esittänyt, Ulanen arvioi. Sadat tuo lisää motivaatiota Sunnuntain peli oli MuSalta mainio, vaikka vesisade aiheutti hankaluuksia pelaajille toisella puoliskolla. Ainoa haveri sattui kuitenkin kuivalla maalla, kun MuSan keskikenttäpelaaja Rudi Dieter lähti juoksemaan MyPan maalia kohti mutta jäi pian niille sijoilleen. – Takareisi meni. Lihasvammat ovat aina vähän pahempia, päävalmentaja Ulanen sanoo. Dieterille viikko oli melkoista tunteiden vuoristorataa. Tiistaiaamuna maailmaan syntyi hänen esikoispoikansa, mutta sunnuntai-iltana mies irvisteli kipeää reittään. Vaihtoon Dieter joutui jo 23. peliminuutin kohdalla, vaikka oli juuri palannut kokoonpanoon. Myös toisen palaajan, Joni Lämsän , visiitti jäi lyhyeksi; korttitili tuli täyteen heti paluuottelussa. Lauantaina MuSa kohtaa AC Oulun, jossa pelaa MuSasta tuttu Fareed Sadat . – Se tuo varmasti lisämotivaatiota meille, Ulanen sanoo. AC Oulu on tällä hetkellä sarjataulukon kärjessä. MuSa on viidentenä ja voisi nousta neljänneksi. Kolmen kärki lienee jo karkuteillä. Kuinka suuri sulka MuSan hattuun olisi se, jos joukkue voittaisi AC Oulun lauantaina? – Luulen, että MuSa on ylipäätään sellainen joukkue, jota ei haluta kohdata. Jos saamme juttumme osumaan kohdilleen, niin pystymme haastamaan kenet tahansa, Ulanen vastaa. Sunnuntain ottelussa MuSa oli erityisen vaarallinen hyökkäyspäässä. Aallon ja Frederiksenin lisäksi maalin teki Juuso Rantala , joskin se kimposi MyPan verkkoon kotijoukkueen oman puolustajan jalasta.