Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Silpomista vastaan taistellaan tiedolla, ei tyhmillä tölväisyillä

Kuinka paljon Suomessa on ympärileikattuja teini-ikäisiä tyttöjä? Tähän kysymykseen saatiin ensimmäisen kerran ainakin suuntaa antavia vastauksia viime vuoden Kouluterveyskyselyssä. Tulokset kertovat niin hyviä kuin huonojakin uutisia. Hyvä uutinen on se, että kyselyyn vastanneista lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevista 80 kertoi olevansa ympärileikattu. Se on todella vähän noin 35 000 vastauksen joukosta. Sitten huonot uutiset. 135 tyttöä ei osannut vastata siihen, onko heille tehty ympärileikkaus. Luku on liian suuri. Se herätti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkijat. He muistuttivat, kuinka tärkeää esimerkiksi terveystiedon tunnilla on kertoa, millainen on naisen normaali anatomia. Monessa perheessä ympärileikkaus on tabu. Siitä ei puhuta. Tyttö ei siis välttämättä tiedä, onko hänet ympärileikattu, jos hän on ollut operaation aikana vasta pikkutyttö. Epätietoisten tyttöjen määrä kertoo sen, miten silpomista vastaan pitää taistella. Hölmöt tölväisyt ja yhden väestöryhmän niputtaminen pitää unohtaa. Oikea tie on tieto ja avoimuus. Koulujen terveydenhoitajat ovat avainasemassa. Jos tyttöjen silpomisesta puhuminen tuntuu turhalta kohkaamiselta, kannattaa lukea toimittaja Päivi Arposen ansiokas reportaasi Egyptistä ( satakunnankansa.fi 7.3. 202 0). Jutussa äänessä ovat niin tyttöjä silpova parturi kuin toimenpidettä puolustelevat vanhemmat. Vaikka tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpominen kriminalisoitiin Egyptissä 2008, se ei haastateltavia paljon hetkauta. Parturi Nasserin kommentti paljastaa, ettei tyttöjen silpomisessa ole niinkään kyse uskonnosta vaan vallankäytöstä. – Leikkaamattomuus on liian iso riski, naisen seksuaalisuutta pitää rajoittaa, linjaa Nasser. Ympärileikkaus on myös sukupuolirajat ylittävä asia. Ei-lääketieteellisiä eli rituaalisia leikkauksia tehdään pienille pojillekin. Kumpi menee edelle, vuosituhansien perinne vai yksilön vapaus ja koskemattomuus? Toivoa sopii, että asiaan otetaan selkeä kanta myös suomalaisessa lainsäädännössä.