Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Analyysi: Aprillihoitajamitoitus, valevappusatanen ja muut Rinteen vaalilupaukset – nyt älähti arvostettu arviointineuvostokin

Oppositio kävi tiistaina budjetin lähetekeskustelussa pääministeri Antti Rinteen (sd.) kimppuun syyttämällä vaalilupausten pettämisestä. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa naureskeltiin, että hallitus tullaan muistamaan aprillihoitajamitoituksesta ja valevappusatasesta. Vanhusten hoivan sitova henkilöstömitoitus tulee voimaan siirtymäajan jälkeen huhtikuun alussa 2023 vain kahta viikkoa ennen seuraavia eduskuntavaaleja, jolloin päävastuu uudistuksen rahoituksesta jää seuraavalle hallitukselle. Vielä sdp:n ollessa oppositiossa hoitajamitoituksen toteutuksen piti olla parin tunnin juttu, kun lakiin lisätään yksi lause. No, lakiin henkilöstömitoitus tuleekin, mutta valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan julkisen talouden suunnitelmassa on tulevina vuosina rahoitus vain 1 300 hoitajan lisäämiseen. Mitoitus vaatisi 4 000–5 000 hoitajaa lisää. Rinteen ennen vaaleja vappupuheessaan lupaama satanen puhtaana käteen alle 1 400 euron eläkkeisiin useamman vuoden ohjelmalla kuihtui ensi vuoden budjetissa takuueläkkeen viisikymppiseksi ja täyden kansaneläkkeen 34 euroksi. Kukaan ei oikeasti usko, että myös pieniä työeläkkeitä voitaisiin korottaa, kun työmarkkinajärjestöjen pitäisi löytää siihen keinot työeläkemaksuja korottamatta. Liike Nytin Hjallis Harkimon sanoin politiikan tekeminen on nykyään helppoa. Ensin luvataan maat ja mannut ja sitten otetaan lainaa ja toteutetaan osa lupauksista. Sori vain, opettajat Hallituksen paljon mainostamat kolmen miljardin euron tulevaisuusinvestoinnitkaan eivät opposition mukaan ole mitään oikeita investointeja, vaan lähinnä tavanomaisia menolisäyksiä esimerkiksi ammattikoulujen opettajien palkkaamiseen. Sitä paitsi, kun nämä niin sanotut investointimäärärahat loppuvat vuoden 2022 lopussa, niin mitenköhän sitten esimerkiksi opettajille sanotaan, että sori vain, investointi tuli jo tehdyksi. Koko termi tulevaisuusinvestointi vaikuttaakin hämäykseltä. Sen tarkoitus lienee synnyttää positiivisia mielikuvia ja hämärtää mielikuvaa siitä, että valtion omaisuuden myyntituloja käytetään tavanomaisiin käyttömenoihin. Jos se olisi velkaa, puhuttaisiin syömävelan ottamisesta. Hutiloiden laadittu Edes työttömyysturvan aktiivimallin purku ei näytä hallituksella sujuvan ilman vastoinkäymisiä. Siitä sovittiin ennen, kuin mallin työllisyysvaikutuksista saadaan tutkimustietoa. Keskiviikkona asiasta älähti lainsäädännön arviointineuvosto. Sen mukaan aktiivimallin purkua koskevasta lakiesitysluonnoksesta on vaikea hahmottaa, mitä ongelmaa sillä on tarkoitus korjata eikä luonnoksessa esitetä myöskään vaihtoehtoja purkamiselle. Hallituksen toimeksianto näyttää arviointineuvoston mukaan sitoneen virkamiesvalmistelua siten, että edellytykset vaihtoehtoisten ratkaisukeinojen arviointiin ovat heikentyneet. Arvovaltainen neuvosto suositteleekin, että esitysluonnosta korjataan ennen lakiesityksen antamista. Hallitusohjelman mukaan työllisyysvaikutuksiltaan korvaavista toimista pitäisi olla päätetty, kun aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet puretaan. Vasemmistopuolueille purkaminen on kuitenkin ollut pyhä asia. Sen sijaan keskustalaiset lienevät tyytyväisiä arviointineuvoston kritiikkiin. Olihan aktiivimalli yksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen opinkappaleista.