Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kolmelle venäläiselle ja yhdelle ukrainalaiselle murhasyytteet malesialaiskoneen pudottamisesta

Neljä ihmistä saa murhasyytteet malesialaiskoneen alas ampumisesta Itä-Ukrainassa vajaat viisi vuotta sitten. Kolme syytetyistä on Venäjän ja yksi Ukrainan kansalainen. Oikeudenkäynti syytettyjä vastaan alkaa maaliskuussa Alankomaissa. Kuulemiset joudutaan todennäköisesti järjestämään ilman syytettyjen läsnäoloa, sillä Venäjä tuskin luovuttaa syyllisiksi epäiltyjä. Tutkinta jatkuu edelleen, ja syytteitä saatetaan nostaa vielä lisää. Venäjän ulkoministeriö kommentoi keskiviikkona Venäjän kansalaisia vastaan nostettuja syytteitä perusteettomiksi. Kaikkien venäläissyytettyjen epäillään olevan Venäjällä. Venäjä on alusta asti kieltäytynyt auttamasta tutkintaryhmää toivotulla tavalla. Hollannin viranomaisten johtama kansainvälinen rikostutkinta (JIT) antoi raporttinsa keskiviikkona. Kuolleiden omaiset saivat tiedon tutkimuksen tuloksista ennen mediaa. Syytetyt nimettiin Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun syyllisiksi epäiltyjä on virallisesti nimetty. Syytteet nostetaan Venäjän kansalaisia Igor Girkiniä , Sergei Dubinskia ja Oleg Pulatovia sekä ukrainalaista Leonid Khartshenkoa vastaan. Miehistä on annettu kansainvälinen pidätysmääräys. Heillä kaikilla oli merkittäviä tehtäviä Donetskin kapinallistasavallassa. – Näillä epäillyillä oli käsityksemme mukaan tärkeä rooli 298 syyttömän siviilin kuolemassa, kommentoi Hollannin pääsyyttäjä Fred Westerbeke syytteitä keskiviikkona. Vaikka syytetyt eivät varsinaisesti laukaisseet ohjusta, heitä epäillään ohjusjärjestelmän siirtämisestä sovittuun paikkaan Itä-Ukrainan separatistialueelle heinäkuussa 2014. Malaysia Airlines -yhtiön Boeing 777 -kone oli matkalla Amsterdamista Kuala Lumpuriin. Ukrainan valtakunnansyyttäjän Juri Lutsenkon mukaan Ukraina yrittää pidättää ukrainalaisen Khartshenkon. Ukrainalaissyytetyn epäillään piileskelevän Ukrainassa. Venäjä ei myönnä mitään – Kapinalliset eivät ampuneet Boeingiä alas, syytetyistä tunnetuin Igor Girkin kommentoi keskiviikkona ilman tarkempia perusteluja. Vahvasti kansallismielisenä pidetyn Girkinin, 48, uskotaan asuvan Moskovassa. Hän kommentoi kotimaan ja ulkomaan tapahtumia oman nettisivunsa ja Youtube-kanavansa kautta ja esiintyy silloin tällöin myös julkisuudessa. Suurin osa uhreista oli hollantilaisia. Tutkimusryhmä koostuu hollantilaisten lisäksi australialaisista, belgialaisista, malesialaisista ja ukrainalaisista asiantuntijoista. Tutkijat ovat jo aiemmin vahvistaneet, että Venäjän asevoimien Buk-ilmatorjuntaohjus tiputti matkustajakoneen. Tutkijat kertoivat viime vuonna, että koneen tuhonnut ohjusjärjestelmä oli peräisin Kurskin kaupungista Länsi-Venäjältä. Alankomaiden ja Australian hallitukset ovat sanoneet pitävänsä Venäjää vastuullisena tapahtuneesta. Venäjän presidentti Vladimir Putin kutsui MH17-lennon kohtaloa viime vuonna kamalaksi tragediaksi. Hänen mukaansa Moskovaa ei voi kuitenkaan syyttää, sillä tapahtuneelle löytyy muita selityksiä. Moskova on myös ilmoittanut, että se ei luota tutkintaan. Suomikin auttoi Myös Suomi osallistui matalalla profiililla kansainväliseen rikostutkintaan räjäyttämällä Venäjältä hankitun Buk-ohjuksen. Räjäytys tapahtui vuonna 2015 Hollannin pyynnöstä. Koeräjäytys nousi Suomessa julkisuuteen seuraavana vuonna. Alun perin Suomi ei halunnut antanut lupaa Buk-ohjuksen räjäytyksestä saatujen tietojen jakamiseen kansainväliselle tutkintaryhmälle. Myöhemmin Suomi kuitenkin salli tutkimustulosten antamisen Alankomaiden lisäksi myös tutkintaryhmälle.