Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Syke ei ole enää entisensä – ote on herpaantunut

Syke ☆☆ Nyt surettaa. Haikailen yllättävien potilaskertomusten ja mukaansa tempaavien ihmissuhteiden aikaa. Syke oli vetävää laatudraamaa, mutta jotain tapahtui, kun sarja siirtyi Neloselle. Ote herpaantui ja jäntevä kerronta vaihtui heppoiseen. Hyvätkin hahmot taantuivat yksiulotteisiksi ja käsikirjoitukseen tuli tyhjäkäyntiä ja epäloogisuuksia. Se on outoa, kun tekijätiimi on pääosin sama. Leviäminen johtuu todennäköisesti siitä, että hahmojen määrä on kasvatettu liian suureksi. Ketään ei seurata riittävällä syvyydellä. Valokeila Zahrassa Fokus on siirtynyt nuoriin. Viitoskauden positiivinen yllätys oli keskiöön noussut Aino ( Amelie Blauberg ) ja hänen hoitosuhteensa kuolemansairaaseen Kasimiriin ( Jaakko Ohtonen ). Nyt kahden ensimmäisen jakson perusteella valokeila näyttäisi siirtyvän kämppis Zahraan ( Senna Vodzogbe ). Faneille on pettymys, että Holopainen ( Jarkko Niemi ) on häipännyt Hollantiin. Heti aluksi selviää, miten edellisen kauden dramaattisessa ampumavälikohtauksessa kävi. Sarja luojaja showrunner (pääkäsikirjoittaja, joka vastaa koko tuotannosta) Petja Peltomaa on kertonut, että kuudennella kaudella koetaan jopa kolme synnytystä, mutta läheisistä joudutaan myös luopumaan. Traumapolilla vierailee potilaina muun muassa down-syndroomaa sairastava pariskunta, jolla todetaan yllätysraskaus ja itsensä tuleen sytyttänyt nainen. Kaksi jaksoa Nelosella 6. kausi on edelliseen tapaan ainakin aluksi vain Ruutu+-tilaajien katsottavissa. Sarjasta ilmestyy palveluun joka perjantai kaksi uutta jaksoa. Kaksi ensimmäistä jaksoa esitetään myös Nelosella. Niiden pitäisi toimia houkuttimena, mutta ne ovat sen verran höttöisiä ja epäkiinnostavia, ettei tule mieleenkään maksaa enemmästä. Nelonen perjantai 7.6. klo 21.00