Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Totuus hukassa Porin Prizztech-päätöksessä

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina 22.6. Prizztech Oy:n ostopalvelusopimuksen irtisanomisen ja uuden sopimuksen neuvottelemisen. Hanketoimintaa ollaan virkamiesten mukaan keskittämässä Samkiin ja tällä ollaan saavuttamassa kaupungille merkittäviä säästöjä. Päätöksentekotapa , itse päätös ja erityisesti sen perustelut ovat monin tavoin ongelmallisia. Päätösesitystä on valmisteltu ilman asiaa paremmin tuntevien apua, ja se näkyy muun muassa harhaanjohtavina väittäminä esittelytekstissä. Yksittäisen valtuutetun näkökulmasta asian valmistelu ei ole ollut avointa ja vaikutelmaksi on jäänyt, että päätös on tehty ilman asianmukaista taustatietoa. Esityslistakin tuotiin julkiseksi vasta juhannusta edeltävänä torstaina iltapäivällä, mikä on hankaloittanut siinä esiintyneisiin virheisiin reagoimista. Esittelytekstin mukaan Prizztech Oy:n mahdollisuudet laajentaa asiakaskuntaa paranevat uuden sopimusmallin myötä, mutta mitään uutta sopimusmallia ei esitelty. Esittelytekstissä myös vakuutellaan, että uudessakin mallissa Prizztech pystyy tuottamaan kaikki nykyistä mallia vastaavat palvelut. Miten tämä voidaan tietää, jos nyt vasta käynnistetään neuvottelut uudesta mallista ja Porin tavoitteena on 70 prosentin leikkaus yhtiön talouteen? Olisiko vanha sopimus kannattanut pitää voimassa, kunnes uusi malli ja sen todelliset vaikutukset toimintaan ja kustannuksiin ovat tiedossa? Esittelytekstissä kerrotaan Porin varautuvan ekosysteemeihin ja klustereihin liittyvän hanketoiminnan keskittämiseen Samkiin. Tämän kustannusvaikutukseksi on esitetty 500 000 euroa säästöä. Ekosysteemeillä viitataan kaiketi TEM:n tulevaan rahoitusohjelmaan, jolla rahoitetaan yliopistokaupunkien yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden toimijoiden välisten verkostojen kehittämistä. Ohjelmaan päästäkseen kaupunkien on sitouduttava hankkeiden omarahoitukseen. Kustannus on kaupungille sama, riippumatta siitä, mikä taho hankkeita toteuttaa. Näiden hankkeiden siirto Prizztechiltä Samkiin ei siis tuo kaupungille säästöä. KH päätti Prizztechin sopimuksen irtisanomisesta ikään kuin se olisi ulkopuolinen sopimuskumppani, vaikka samaan aikaan se on kaupunkikonsernin omistajaohjauksesta vastaava elin. On muuten todella kummallista, että Porin kokoisessa kaupungissa ei ole konsernijaosta vastaamassa omistajaohjauksesta, kuten muissa isoissa kaupungeissa. KH:n olisi siis omistajaohjauksen roolissa tarkasteltava myös sitä, miten sopimusmallin muuttaminen vaikuttaa yhtiön toimintaedellytyksiin ja tulevaisuuteen. Tämä on jätetty tekemättä. Porin kaupunkikonsernin omistajaohjaus tuntuu tällä hetkellä olevan retuperällä. Tarkastuslautakuntakin on huomauttanut jo kahdesti omistajapoliittisen ohjelman puuttumisesta. Nyt olisi kaupunginhallituksen syytä ottaa omistajaohjauksen roolinsa vakavasti ja ryhtyä linjaamaan, mitä Prizztechiltä tulevaisuudessa odotetaan ja millaisella rahoituksella ja volyymillä sen on tarkoitus jatkossa toimia. Asian jatkokäsittelyssä on tehtävä viisaita valintoja ja ne on tehtävä avoimesti ja oikeaan tietoon pohjautuen. Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (vihr.), Pori.