Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Säkylän valtuusto valitsi uuden puheenjohtajan äärimmäisen niukalla erolla – ” Toivoisin keskustalta jonkinlaista itsetutkiskelua”

Säkylän kunnanvaltuuston uusi puheenjohtaja on Kari Simula (kesk.). Valinnan teki kunnanvaltuusto, joka myönsi samalla eron valtuuston aiemmalle puheenjohtajalle, Veli-Pekka Sunille (kesk.). Uuden puheenjohtajan paikka oli kahden kauppa, ja valinta tehtiin suljetulla lippuäänestyksellä. Hannu Rantala ehdotti (kesk.) puheenjohtajaksi Kari Simulaa (kesk.) ja Pekka Rautiainen (sd.) Timo Puistoa (vas.). Simula tuli valituksi äärimmäisen tiukan äänestyksen jälkeen. Hän sai 14 ääntä, kun Puisto keräsi vain yhden äänen vähemmän. Valtuuston varapuheenjohtajisto pysyi ennallaan. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Juha Nummela (sd.), toinen varapuheenjohtaja Susanna Salo-Kimppa (kok.) ja kolmas varapuheenjohtaja Jari Laaksonen (ps.). Rautiainen katsoo, että keskusta oli vaalien jälkeen yli-innokas haalimaan itselleen puheenjohtajan paikkoja, eikä paikkajako mennyt aivan vaalituloksen mukaan. – Nyt ollaan tultu siihen, että keskustan neljästä puheenjohtajasta kaksi on jättänyt tehtävänsä, Rautiainen sanoo. Hänen silmissään silmissään osasyy viimeaikaisiin lähtöihin löytyy keskustan sisäisistä erimielisyyksistä, joiden hän arvelee olevan peruja vaalikauden alusta. – Mikäli mielikuvani on läheskään oikea, lopputulema tuntuu kohtuuttoman järjettömältä. Toivoisin keskustalta jonkinlaista itsetutkiskelua, jollei sitä ole jo tehty. Suni jätti eropyyntönsä sähköpostitse 1. heinäkuuta Säkylän terveyskeskuksen tilanteen vuoksi. Erokirjeessään hän katsoi, että Säkylän terveyskeskus on ajautunut ylilääkäri Susanna Holmlundin kaudella kriisiin. Suni kirjoitti ilmoittaneensa Holmlundille 18. maaliskuuta, ettei ylilääkäri nauti enää hänen luottamustaan. Kun Holmlund ei eronnut, Suni pyysi eroa kunnanvaltuuston puheenjohtajan tehtävästä. Hän vetosi erokirjeessään myös Holmlundiin, jotta tämä siirtyisi tehtävästään hallitusti sivuun. Holmlund on opintovapaalla 7. maaliskuuta 2021 saakka, ja Säkylään etsitään parhaillaan ylilääkärin sijaista. Valtuuston uusi puheenjohtaja Kari Simula katsoo, että Säkylässä maanantaina aloittanut uusi vs. sosiaali- ja terveysjohtaja Taina Juvonen , on avainasemassa terveyskeskuksen ilmapiiriongelmien ratkomisessa. – Kun hän on hetken aikaa tutustunut tähän systeemiin, hän hankkii niin paljon visiireitä ja naamareita, että koko orkesteri kutsutaan yhteen koppiin, kysellään murheet, tehdään kompromisseja ja ruvetaan töihin. Kokouksen aluksi valtuuston puheenjohtajan paikalle vielä viimeisen kerran noussut Veli-Pekka Suni kertoi valtuustolle omia näkemyksiään tapahtumien taustoista. Hänen mukaansa Säkylän sote-soppa ei ollut vain viime kevään ja kesän asia, vaan se on kestänyt jo vuosia. Hänen mukaansa sosiaali- ja terveystoimen muutokset ovat välttämättömiä, mutta ne olisi pitänyt pystyä myymään henkilöstölle paremmin. – Pitkäaikaista henkilöstöä on lähtenyt sen takia, ettei asioita ole pystytty puhumaan läpi. Suni aikoo jatkaa rivivaltuutettuna tämän valtuustokauden loppuun, mutta jättää politiikan sen jälkeen. – Päiväpolitiikassa en tule tämän valtuustokauden jälkeen olemaan. Uutista on oikaistu 7.9. kello 20.11: Tekstissä puhuttiin aiemmin Pekka Rantalaisesta. Miehen oikea nimi on Pekka Rautiainen. Päivitetty 7.9. kello 20.39: Lisätty Rautiaisen kommentteja. Päivitetty 7.9. kello 21.19: Lisätty Kari Simulan kommentti. Korjattu 7.9. kello 21.42 Timo Puiston puoluekanta.