Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Moukarikomeetta Kososelle SM-kultaa myös alle 19-vuotiaissa – "Ärsyttää, kun olisin halunnut heittää pidemmälle"

Moukariringissä tänä kesänä säväyttänyt Someron Esan Silja Kosonen nappasi lauantaina nuorten SM-kultaa Kemissä. Kosonen, 17, oli täysin omaa luokkaansa alle 19-vuotiaiden kisassa heittämällä 66,72. Viime viikonloppuna Turussa Kosonen voitti SM-kultaa Kalevan kisoissa tuloksella 68,40. – Olen tietysti iloinen mestaruudesta. Mutta ärsyttää, kun olisin halunnut heittää pidemmälle, Kosonen kertoi tiedotteessa. Kosonen on lingonnut tällä kaudella 19- ja 22-vuotiaiden Suomen ennätyksen 71,34. – Haluaisin saada vielä kymmenen parhaan heiton keskiarvon päälle 68 metrin. Se on nyt jo aika lähellä, yli 67,50:n, Kosonen pohti loppukauden tavoitettaan. Kosonen osallistui Kemissä myös kuulantyöntöön, jossa hän sijoittui yhdeksänneksi tuloksella 11,47.