Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Miksi kirjoitamme rikollisjengien väkivallasta? – Siksi, että laaja tietoisuus ongelmista lisää puuttumisherkkyyttä

Lännen Media on kirjoittanut kesän ja syksyn aikana siitä, miten rikollisjengit ovat saaneet jalansijaa vankiloissa. Jengeistä vahvimmaksi vaikuttajaksi on noussut United Brotherhood (UB), jonka jäseniä epäillään muun muassa huumekaupasta ja velkojen väkivaltaisesta perinnästä. Jengi painostaa muita vankeja ja myös henkilökuntaa. Tilanteen kärjistymisestä ovat uutisoineet myös useat muut tiedotusvälineet. Poliisi ja syyttäjä ovat hakeneet oikeudelta päätöstä, joka kieltäisi UB:n toiminnan välittömästi. Viranomaiset ovat ottaneet mallia Hollannista, missä rikollisiksi luokiteltuja ryhmiä on jo oikeuden päätöksillä määritelty laittomiksi. Lisääntynyt väkivallan uhka on herättänyt henkilökunnassa huolta työturvallisuudesta. Tämä käy ilmi Vankilavirkailijain liiton virallisten kommenttien lisäksi useista "kentän" antamista arvioista tilanteen vakavuudesta. Huolestustuttavaa on paitsi laitoksissa tapahtuva väkivalta ja sen uhka itsessään, myös Vankilavirkailijain liiton arvio siitä, että vain joka viides vankiloissa tapahtuvista vankien välisistä pahoinpitelyistä tulee henkilökunnan tietoon (LM 28.4.). Vangit pitävät kohtaamansa väkivallan mieluummin koston pelossa omana tietonaan kuin kertovat siitä eteenpäin. Jengirikollisuudesta , kuten mistä tahansa aiheesta kirjoitettaessa on pohdittava, millaisia seurannaisvaikutuksia uutisoinnilla voi olla. Voiko esimerkiksi jengeistä kirjoittaminen lisätä niitä kohtaan tunnettua kiinnostusta niin paljon, että se helpottaa uusien jäsenten hankkimista? Tämä on mahdollista. Mutta entä jos ongelmista ei kerrottaisi? Olisiko perustellumpaa kertoa rikollisuuden ääri-ilmiöistä vain pintatasolla tai puuttua niihin vasta sitten, kun vahinko on ehkä jo tapahtunut? Ongelmien nostamisella julkisuuteen on usein myös tapana vauhdittaa niihin tarttumista. Jos vankilaväkivallasta kirjoittaminen johtaa turvallisuuden paranemiseen laitoksissa niin vankien kuin henkilökunnan osalta, sillä on ollut paikkansa. Rikosseuraamuslaitos aikoo jatkossa ilmoittaa jokaisen vankiloissa sattuneen uhkatilanteen poliisille ja vaatia, että myös sanalliset uhkaukset tutkitaan. Linjaus on hyvä, mutta pakottaa kysymään, eikö näin ei ole toimittu jo aiemmin. Vaikka jokaista tapausta ei ehdittäisi tutkia, asian vieminen eteenpäin on symbolinen viesti siitä, että ongelmaan suhtaudutaan vakavasti. Tämä ei kuitenkaan riitä. Tehokkain keino turvallisuuden takaamisessa on huolehtia siitä, että henkilökunnassa on riittävä määrä tekeviä käsiä ja näkeviä silmiä. Tästä on viime kädessä vastuussa kulloinenkin hallitus, joka päättää, mihin varoja ohjataan tilanteessa, jossa pyytäjiä on joka puolella. Keskustelu turvallisuusviranomaisten rahoituksesta on pyörinyt pitkälti poliisin ja puolustusvoimien ympärillä. Tulisiko seuraavaksi rikosseuraamusalan vuoro? jussi.orell@lannenmedia.fi