Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kokouksessa ei ollut paikalla sopivaa virkamiestä – Kirkkoherra Hannu Tomperin erottamisasia ei edennyt Kokemäen kirkkoneuvostossa

Perjantai-iltapäivällä kokoontunut Kokemäen kirkkoneuvosto ei käsitellyt kirkkoherra Hannu Tomperin erottamista, vaan jätti asian pöydälle. Kokouksessa ei ollut paikalla virkamiestä, joka olisi voinut asian esitellä. Neuvoston puheenjohtaja toimiva kirkkoherra poistui kokouksesta tämän asian kohdalla. Kolme kirkkoneuvoston jäsentä oli jättänyt neuvostolle kirjallisen pyynnön käsitellä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille lähetettävää pyyntöä kirkkoherran virkasuhteen purkamisesta tai irtisanomisesta. Perusteeksi esitetyille potkuille pyynnön jättäjät kertoivat syvän luottamuspulan kirkkoherran ja luottamushenkilöiden enemmistön välillä. Kirkkoneuvoston asialistalla oli viisi kirkkovaltuutettu Paavo Valtasen jättämää oikaisupyyntöä edellisen kokouksen asioista. Ne koskivat muun muassa seurakuntakeskuksen peruskorjauksen suunnittelijoiden valinnan kumoamista. Kirkkoneuvosto hylkäsi kaikki oikaisuvaatimukset.