Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lotta Lepistön valmentaja pyöräili aika-ajon maailmanmestariksi

Porilaispyöräilijä Lotta Lepistön ja usean muun maamme kärkiurheilijan valmentajana tunnetun Tommi Martikaisen kunto on valmennettaviensa tasolla. Hän polki voittoon Puolassa Mastersien MM-kilpailujen aika-ajossa. Sarjana Martikaisella oli 35–39-vuotiaat miehet. Kuumissa oloissa, teknisellä ja huonopintaisella radalla ajetussa kilpailussa nopeudet jäivät alhaisiksi. Martikainen polki 18 kilometrin matkan aikaan 24.05.49 voittaen mestaruuden kymmenen sekunnin marginaalilla. Häntä nopeammin ajoi vielä valmennettava Johan Norlund , joka oli 12 sekuntia paremmalla ajalla maalissa. Hän sijoittui viidenneksi 40–44-sarjassa. Tuore mestari oli erittäin tyytyväinen ajoonsa, vaikka etukäteen oli miettinyt ettei tekninen, kurveja sisältänyt reitti ole paras mahdollinen hänelle. – Pidin reitistä, vaikka tiesin olevani sillä suhteessa hitaampi. Kulku oli kohtuullinen ja riitti onneksi selvällä marginaalilla oman ikäluokan mestaruuteen. Tämä oli kauden päätavoite ja nimenomaan mestaruus, joten totta kai olen nyt todella tyytyväinen, Martikainen kertoi tiedotteessa.