Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Yli vuoden ajan näätäraudoissa ollut karhu lopetettiin Kuusamossa – pahoin loukkaantuneella eläimellä ei olisi ollut luonnossa elämisen mahdollisuuksia

Näätäraudoissa ollut karhu jouduttiin lopettamaan Kuusamossa. Oulun poliisi tiedotti asiasta perjantaina. Luonnonvarakeskuksen asiantuntijat saivat torstai-iltana kiinni karhun, jonka oikeassa etutassussa oli näätäraudat. Poliisi oli pyytänyt Luonnonvarakeskukselta virka-apua karhun nukuttamiseksi ja kunnon tutkimiseksi. Nukutusnuolen ampumisen jälkeen kaksi virkaeläinlääkäriä tutki karhun kunnon. Eläinlääkärit totesivat, että raudat ovat aiheuttaneet karhulle vakavia vammoja. Karhun etutassussa kämmenpuolella iho oli kasvanut rautojen päälle ja kämmenselän puolella kämmenluut olivat näkyvillä. Lisäksi karhun tassussa oli avomurtuma ja etujalan lihaksen olivat kauttaaltaan surkastuneet. Karhu lopetettiin eläinlääkäreiden päätöksellä enempien kärsimysten välttämiseksi. Pahoin loukkaantuneella eläimellä ei olisi ollut luonnossa elämisen mahdollisuuksia. Selvisi loukkaantuneena talven yli Kuusamon luonnossa liikkunut näätäraudoista loukkaantunut karhu tavattiin luonnossa ensimmäisen kerran viime kesänä. Karhu on selvinnyt raudat tassussaan talven ylitse. Karhu oli ilmestynyt kesän alussa Kuusamossa sijaitsevalle kuvauspaikalle. Vielä silloin karhun auttamiseksi ei osattu tehdä mitään, koska oli epäselvää, kenen vastuulel asia kuuluu. Oulun poliisi teki ensimmäisen kerran virka-apupyynnön karhun löytämiseksi Luonnonvarakeskukselle kesäkuun viimeisellä viikolla.