Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri SK Cup

Bernerin taksilaki sutta ja sekundaa

Hätäilemällä ei tule kuin sutta ja sekundaa. Yksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen synnyttämistä keskosista on taksilaki, jonka Suomen Taksiliittokin hiljaa siunasi. Puolitoista vuotta kestäneen kapalovaiheen aikana liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) lehtolapsi on osoittautunut ei-toivotuksi. Käsitys vahvistuu selvityksistä, jotka on saatu Verohallinnon harmaan talouden yksiköltä, Viestintä- ja liikennevirasto Traficomilta sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastolta. Pääministeri Sanna Marinin (sd) edellisessä tehtävässään tilaamasta selvityksestä ilmenee, että viranomaiset kiinnittivät huomiota muun muassa taksien saatavuuteen. Traficomin mukaan siinä on koettu heikkenemistä pienillä paikkakunnilla ja Uudellamaalla, pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Illat, yöt ja viikonloput ovat ongelmallisia. Lain uudistuksessa luovuttiin varallaolon tai päivystämisen vaatimuksesta taksiluvan saamisen ehtona. Jokaiselle etelän lomakohteissa käyneelle on tuttua, että heti lentokentällä on tarjolla jos mitäkin kyytisuharia. Hinnoista sopiminen on lähinnä sököä ja perille pääseminen epävarmaa. Uuden lain myötä on myös koeteltu kotimaista turvallisuuden tunnettamme. Jos ennen asiakas saattoi ryöstää kuljettajan, voi nyt käydä päinvastoin. Luottamusta taksijärjestelmää kohtaan on horjuttanut silloin tällöin auton jääminen tulematta. Kela-kyydeissä on kärsitty ”vääristä rengaspaineista”. Uusiin vapauksiin liittyy aina vastuun kasvaminen. Harmaa talouden mahdollisuudet ovat lisääntyneet. Kilpailu vääristyy: kuka maksaa veronsa ja muut yhteiskunnan velvoitteet? Vanhassa järjestelmässä jokaisesta kyydistä jäi kuitti, joka kertoi, paljonko autolla on ajettu ja tienattu. Nyt ei kukaan syynää mitään, eikä raportointia vaadita, kunhan autossa on maksulaite tai vastaava. Tilastokeskuksen mukaan asiakkaalle matkat ovat kallistuneet keskimäärin 13 prosenttia, eniten pääkaupunkiseudulla. Se siitä sääntelemättömän kilpailun autuudesta. Onko taksilaki kuin alokkaan asento, joka ei korjaamalla parane, vaan pitäisi tehdä kokonaan uudestaan? Ylen A-studiossa (21.1.) vieraillut nykyinen liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) lupasi, että tarvittavat fiilaukset saadaan valmiiksi ajoissa, jotta uudistettu laki tulisi voimaan ensi vuoden alusta. Onko tulos vain kosmetiikkaa vai saadaanko muutoksilla asiakaslähtöinen palvelu täydentämään joukkoliikennettä? Palautuuko luottamus? Kari Madekivi Kirjoittaja on eläköitynyt alakoulun rehtori, nykyinen vaari.