Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Olaus Alinen ei pelaa tällä kaudella Pori Bearsin paidassa – Vaahteraliigasta vauhtia Yhdysvaltoihin: ”Piti vain ajatella sitä, mikä on parasta kehitykseni kannalta”

Amerikkalaisen jalkapallon I-divisioonassa pelaavan Pori Bearsin verkkosivuilta löytyy joukkueen tämän kauden alustava kokoonpano. Yksi listan nimistä on herättänyt valtakunnallista mielenkiintoa tänä vuonna: Olaus Alinen . Kokoonpano on kuitenkin jäänyt päivittämättä, koska Alinen ei tällä kaudella Pori Bearsissa pelaa. – Valitettavasti näin, mutta Olauksen parasta me toki ajattelemme, sanoo Pori Bearsin puheenjohtaja Joni Kotro . Pori Bearsin ja I-divisioonan sijaan nuori porilaislupaus edustaa vaasalaista Vaahteraliiga-joukkue Wasa Royalsia, jonka riveissä kävi jo viime kaudella U20-sarjassa. Alisen alkuperäinen suunnitelma olikin se, että hän olisi pelannut keväällä U20-sarjaa Wasa Royalsissa ja harjoitellut sitten kesän aikana Pori Bearsin mukana. Tuo suunnitelma muuttui koronaviruspandemian takia, ja tilanne on edelleen hieman epäselvä. Elo- tai syyskuussa Yhdysvaltoihin? Vaahteraliiga – eli Suomen korkein sarjataso – ei kuitenkaan ole Alisen päätepysäkki, vaan se häämöttää Pohjois-Amerikassa. Alisen on määrä aloittaa lukio-opintonsa Connecticutin osavaltiossa sijaitsevassa Loomis Chaffee Schoolissa jo tänä syksynä, vaikka Yhdysvaltojen hankala koronavirustilanne on asettanut kapuloita matkan rattaisiin. Porilainen kertoo seuraavansa sikäläisen koronavirustilanteen kehittymistä päivittäin. – Lähtöni on jo viivästynyt jonkin verran. Pääsen luultavasti lähtemään ihan elokuun lopulla tai vasta syyskuun alussa, Alinen kertoo. Yhdysvalloissa on todettu jo yli neljä miljoonaa koronavirustartuntaa, mutta suurimmat urheiluliigat ovat hiljalleen palaamassa takaisin tositoimiin. Sama ei päde kaikkeen urheiluun. – Meidän lukiokautemme on peruttu tältä syksyltä, Alinen kertoo. – Sen takia koin, että on kiva päästä pelaamaan Suomessa, ja Vaahteraliiga on paras paikka kehittyä. Ei suuri takaisku Yhdysvaltoihin Alinen aikoo lähteä siitä huolimatta, ettei pääse siellä pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa tänä syksynä. Lukio-opinnot alkavat joka tapauksessa, eikä kaikkea voi opiskella etänä. – Eipä tällä muuten sen suurempaa merkitystä ole, mutta olisi se tietenkin ollut kiva päästä pelaamaan siellä. – Tässä on kuitenkin hyvin aikaa kehittyä, ja asiat ovat hyvällä mallilla, joten ei se siinä mielessä mikään vakava takaisku ole, Alinen sanoo. Atlantin ylitystä odotellessa porilainen kulkee Porin ja Vaasan väliä. Kuviota helpottaa se, että Alinen voi myös majoittua vaasalaisen kaverinsa luona. Vaahteraliigan Alinen valitsi juuri kehittymisensä kannalta. – Sanoisin, että Vaahteraliigan ja I-divisioonan välinen ero on aika iso. Onhan niissä tietenkin vähän erilainen tekemisen meininki, jos niin voi sanoa. Wasa Royalsiin Alisen oli helppo hypätä mukaan siksi, että joukkueessa oli tuttua väkeä – ja että siellä pääsee pelaamaan. Olisi Alinen toki kotiseuraansa Pori Bearsiakin mielellään edustanut. – Mutta piti vain ajatella sitä, mikä on parasta kehitykseni kannalta. Olaus oli kolaus Pori Bearsille Olaus Alisen kaltaisen pelaajan menettäminen on toki kolaus. Näin myöntää puheenjohtaja Kotro. – Mutta ymmärrän täysin, minkä takia Olaus sinne meni, Kotro sanoo Wasa Royalsiin viitaten. – Siellä on lahjakkaita pelaajia ja sellainen valmennus, mitä täällä Porissa ei nyt ollut tällä hetkellä tarjota. Täytenä yllätyksenä Alisen valinta ei porilaisjoukkueelle tullut. – Olimme koko ajan tietoisia siitä, että tuskin Olaus tulee täällä tällä kaudella pelaamaan, jottei hän riskeeraisi tulevaisuuttaan loukkaantumalla näissä peleissä, Kotro sanoo. Keväällä Aliselle alkoi sadella stipenditarjouksia Yhdysvaltojen yliopistoihin. Poikkeuksellista siinä oli se, ettei porilainen ole vielä edes ehtinyt aloittaa lukio-opintojaan. Poikkeuksellinen Alinen on myös jalkapallokentällä, ainakin Suomessa. – Olisihan se ollut meille iso etu, jos Olaus olisi Pori Bearsissa pelannut. Nyt puhutaan kuitenkin miesten tasolla jopa ylivoimaisesta pelaajasta. – Kun osaa liikkua ja on älykäs ja tuollaiset raamit, niin kyllä se alkaa olla Suomen kentillä jo ylivoimainen paketti, Kotro sanoo.