Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Monien mielestä Pentti Linkola oli elämänsuojelija ja syvällinen ympäristöfilosofi – toisten mielestä hän oli kansanmurhia ja natseja ihaillut totalitaristi

”Onnettomuuteni on, että tykkään ihmisistä.” Näin lausui Pentti Linkola (1932–2020), joka tunnettiin luonnonsuojelijana eikä niinkään ihmisystävänä. Ystäviään hän kohteli sydämellisesti, mutta ihmiskunnalle hän lateli tylyt madonluvut. Linkola olikin ensisijaisesti luonnonsuojelija ja ornitologi. Niissä asioissa hänen perintönsä on vaikuttava. Sen ohella hän oli kirjailija, jonka parhaat tekstit ovat lajissaan ylittämättömiä – ainakin tyylillisesti. Esimerkiksi käy essee ”Kirje Suomen henkeville naisille” (1987), tuo maaseudun miesten surullinen ja kaunis puolustuspuhe. Monien mielestä Linkola oli elämänsuojelija ja syvällinen ympäristöfilosofi. Toisten mielestä hän oli kansanmurhia ja natseja ihaillut totalitaristi. Linkolan kirjallisesta tuotannosta ja haastatteluista löytyy tukea kummallekin näkemykselle. Sikäli molemmat niistä ovat totta. Kirjoittajana Linkola oli ajatusten herättäjä ja provokaattori. Hän kärjisti mielipiteensä tavalla, joka pakotti vastaväitteisiin. Hän itse uskoi kärjistyksiinsä pelottavan ankaralla varmuudella. Samaa ankaruutta ja itsekuria hän sovelsi omiin elämänvalintoihinsa kalastajana. Linkolan visioimaa ”ekologista vallankumousta” kannatti harva edes hänen ihailijoistaan. Linkolaa kirjoittajana arvostaneen Terho Pursiaisen kommentti tiivistää tämän ristiriidan. Pursiainen totesi, että Linkola oli monessa asiassa oikeassa. Ja lisäsi, että hän olisi valmis ase kädessä taistelemaan linkolalaista ekologista diktatuuria vastaan. Monet humanistit arvostivat Linkolaa samaan tapaan kuin mitä amerikkalaiskonservatiivit fanittavat Donald Trumpia. Ihailun kohteen juttuihin suhtaudutaan vakavasti, mutta ei kirjaimellisesti. Kaltaiselleni kaupunkilaiselle Linkolan tekstien lukeminen oli nuorena ravistava kokemus. Vaikuttavia ne ovat yhä, vaikka tiedän, että elämäntavoiltani olisin linkolalaisessa diktatuurissa ehkä ensimmäisten tuomittavien joukossa. Radikaalein ja merkittävin osa Linkolan näkemyksiä oli luopuminen ihmiskeskeisestä ajattelusta. Ihminen oli hänelle vain yksi laji muiden joukossa. Vuonna 1983 Linkolalle myönnettiin arvostettu Eino Leinon palkinto. Ekofasistiksi kutsutun ajattelijan saama kirjallisuuspalkinto herätti kritiikkiä. Professori Anto Leikola puolusti tuolloin Linkolaa: ”Eivätkö huuto ja vimma, elämän ahdistus ja epätoivo kuulu enää siihen kirjallisuuteen, jota sopii julkisesti arvostaa? Onko sanankäyttöä itseään tärkeämpää se, että sanankäyttäjä on taatusti oikean – meidän hyväksymämme – opin miehiä?” Kirjoittaja on projektipäällikkö ja filosofian tohtori Tampereen yliopistossa Porin yliopistokeskuksessa.