Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Miksi Pori maksaa ilmaston saastuttamisesta?

SK (11.5.) julkaisi artikkelin ”Kapea näkökulma uhkaa maakuntalentoja”. Tähän viittaa myös kaupunginjohtajamme aiempi ilmoitus, ettei Porin lentoliikennettä jatketa ainakaan vielä. Onkin erinomaisen hieno asia, tosin nyt syynä on ilmeisesti koronavirus, että kaupungin johto joutuu toteamaan, että tulemme toimeen ilman Poriin suuntautuvia lentoja. Aiemmin olimme jo vuoden ilman emmekä ole menettäneet mitään, minkä syy olisi ollut lentojen puute. Veronmaksajien rahaa on syydetty ja syydetään edelleen lentoliikenteen tukemiseen. Olemme omalaatuinen poikkeus ilmastonmuutoskysymyksessä. Monet kaupungit ja maat yrittävät vähentää kasvihuonekaasuja niiden johtaessa nykyisellä menolla koko maailman hitaaseen kuoloon. Pori eli sen veronmaksajat maksavat lisäämällä päästöjä ilmakehään. Nyt Finnair harkitsee lopettavansa useimmat kotimaan lennot ainakin koko kesäksi niiden heikon tuottavuuden takia. Finavian toimitusjohtaja toteaa puolestaan, että Finavian kiinnostus lentokenttäliikenteen ylläpitoon on kiinni vain matkustajamääristä. Kuten useassa kaupungin taloudelliseen tulokseen vaikuttavassa päätöksessä, sopimukset niistä pidetään porilaisilta salattuna. Siksi voidaan vain olettaa, miksi veroeurojamme käytetään ilmaston saastuttamiseen. Tässä minun oletukseni: Suuri tuleva joen saastuttaja BASF rakentaa Harjavaltaan laitoksiaan, joiden aiheuttamat päästöt vahingoittavat jokea ja sen asukkaita. BASFin johto oli tietenkin tietoinen tästä luonnonviemäristä, mutta koska ei Harjavallassa ollut lentokenttää, ehdoksi tehtaan perustamiseen vaadittiin Porin lentoliikenteen säilymistä. Herroilla kun on herrojen kiireet... Tapio Meri Pori