Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Venator aloittaa yt-neuvottelut – tuotanto käynnistyy Porissa uudelleen vasta ensi vuonna

Venator aloittaa yt-neuvottelut koronatilanteen aiheuttaman tuotteiden kysynnän heikkenemisen vuoksi. Tämänhetkisen arvion mukaan yt-neuvottelut voivat merkitä alle 10 työntekijän irtisanomista. Yt-neuvottelujen kohteena on koko Venator P&A Finlandin henkilöstö. – Korona vaikuttaa edelleen liiketoimintaamme maailmanlaajuisesti. Tilanne on sama kuin keväällä. Ainoa muutos on, että keväällä yt-neuvottelujen alussa odotettiin myynnin elpymistä. Nyt näyttää siltä, että niin ei ole käynyt, tehtaanjohtaja Pasi Vartiainen kertoo. Yhtiössä on tällä hetkellä käynnissä tuotannon rajoittamistoimet ja lomautukset. Kesällä alkanut tuotantokatko venyy koronan vuoksi aiemmin ennakoitua pidemmäksi ja tuotannon on tarkoitus käynnistyä uudelleen vasta tammikuussa 2021. – Meillä on Porissa enää yksi erikoistuotelinja ajossa, joten tuotannon määrä on hyvin pieni verrattuna aiempien vuosien määriin, Vartiainen kertoo. Porin toimipaikan teknologiaa ja tuotantoa on siirretty Vartiaisen mukaan yhtiön strategian mukaisesti muille toimipaikoille. Venatorilla on Porissa tällä hetkellä noin 110 työntekijää. Heistä osa on kokonaan lomautettuina, osan työaikaa on lyhennetty viikko- tai kuukausitasolla. – Suurimmillaan lomautusten määrä on ollut noin 60 prosenttia henkilöstön kokonaistyömäärästä. Venator Oy ilmoitti Porin pigmenttitehtaan sulkemisesta syyskuussa 2018. Tehdas on tarkoitus sulkea vuoden 2021 loppuun mennessä.