Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Satakunnan koronavirustilanne tekee kouluun paluusta helpomman päätöksen – Lapset ottivat tärkeän askeleen kohti normaalia yhteiskuntaa

Torstaina Suomessa otettiin yksi iso askel kohti normaalia yhteiskunnan toimintaa, kun peruskouluikäiset palasivat takaisin kouluihin ja lähiopetukseen. Päätöstä palaamisesta vain reilun kahden viikon ajaksi on kritisoitu laajalti, sillä vaikka koronavirustilanne on Suomessa erittäin hyvin hallinnassa, pelätään koulujen avaamisen lähettävän epidemian rajuun kasvuun. Pelko on ymmärrettävää, mutta esimerkiksi Satakunnassa todennäköisesti täysin turhaa. Tartuntatilanne maakunnassa on lähes olematon ja täten koulujen kautta leviäminen myös hyvin epätodennäköistä. Hysteriaan ei ole minkäänlaista syytä. Epidemia tuskin räjähtää käsiin maakunnan kouluissa. Vertailukohdaksi voidaan ottaa vaikkapa puolustusvoimat. Varusmiespalveluksessa ollaan erittäin tiiviissä ryhmissä. Silti varusmiehillä todettuja koronavirustapauksia on koko maassa vain 15 (tilanne 12. toukokuuta). Näiden faktojen perusteella ei ole minkäänlaisia epidemiologisia syitä pitää etäopetusta yllä. Vaikka lähiopetukseen palaamiseen onkin kaikki perusteet, on tietysti ihan ymmärrettävää, että parin viikon paluuta koulun penkille pidetään hieman turhana. Varsinkin, kun tiedetään, että hyvästä tartuntatilanteesta huolimatta kouluilta vaaditaan melkoisia ponnistuksia varotoimenpiteiden vuoksi. Opetuksellisesti tärkeimpiä viimeiset viikot ovat tietenkin lapsille, jotka siirtyvät seuraaville opetusasteille. Isolle osalle lapsista on luonnollisesti myös tärkeää päästä näkemään tutut koulukaverit ja palaamaan normaaliin päivärytmiin. Kouluun palaaminen on Satakunnassa kaikkien mittarien mukaan turvallista, mutta silti kaikki eivät sitä tee. Satakunnan Kansa kysyi kuntien sivistystoimilta kuinka paljon eri kunnissa on anottu poissaololupia. Vastaukset kertovat, että vain pieni määrä aikoi jäädä kotiin, kun kouluun pitäisi palata. Poissaolijoiden on anottava lupaa erikseen. Ylen tekemän kyselyn mukaan koko Suomessa lähes puolet on sitä mieltä, että koulujen avaaminen on virhe. Mieliteiden jakautuminen on edellä mainitusti ihan ymmärrettävä, mutta on hienoa, jos Satakunta näyttää tässä asiassa toisenlaista mallia.