Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Karu alijäämäennuste lieveni vähän Raumalla - tilinpäätös silti 15,5 miljoonaa euroa pakkasella

Kaupungin talous otti Raumalla historiallisen pohjakosketuksen viime vuodelta, mutta lopullinen tilinpäätös on pelättyä hieman parempi. Kaupungin alijäämä menneeltä vuodelta on 15,5 miljoonaa euroa. Korjatussa talousarviossa ennakoitiin 3,7 miljoonaa euroa heikompaa tulosta. Rauman kaupungin viranhaltijat ja päättäjät kokoavat parhaillaan talouden tasapainotusohjelmaa. Sen tavoitteena on pysyvä 15 miljoonan euron huojennus nettomenoihin. Keinoina ovat rakenteelliset muutokset ja säästöt kaupungin palveluissa ja toiminnoissa. Noin 15,5 miljoonan euron alijäämässä ovat mukana kunnallistalous sekä liikelaitokset. Rauman kaupunkikonsernin tilinpäätös viime vuodelta on valoisampi. Tytäryhtiöiden ja -yhteisöjen positiivisten vuositulosten ansiosta konsernin alijäämä oli 8,8 miljoonaa euroa. Konsernin merkittävimmät tytäryhtiöt ja -yhteisöt ovat Rauman Satama Oy, Rauman Asunnot Oy, Rauman Oppilaitoskiinteistöt Oy ja Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy sekä kuntayhtymistä Satakunnan sairaanhoitopiiri.