Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

On selvää, että kokoomus vastustaa työajan lyhentämistä

Kokoomuksen nykyeliitti on jumittunut vanhoihin ideologisiin kaavoihinsa. Kokoomuksessa pitää ampua heti tuoreeltaan alas kaikki palkansaajien elinehtoja ja hyvinvointia edistävät uudistusesitykset. Näin kävi nytkin, kun sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin esitti, että Suomi voisi edetä kohti lyhempää työaikaa ja sitä kautta parempaan työelämään. Marinin mielestä rohkealle tavoitteelle pitäisi asettaa puoluekokouskaudelle selkeä visio ja konkreettiset askelmerkit siitä, miten lyhempään työaikaan voitaisiin edetä. Tähän työhön Marin kutsui palkansaajaliikkeen mukaan. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä, että myös kaikki työnantajajärjestöt vastustavat Marinin esitystä. Vaikka he nyt perustelevat kantaansa Suomen velkaantumisella, niin jatkossakin työnantajapuoli löytänee syyn, jolla voi vastustaa työajan lyhentämistä. Sanna Marinin esitys kuuden tunnin työpäivästä ei siis tarkoita, että sen olisi tapahduttava juuri nyt, kuten esityksen vastustajista innokkaammat ja Suomelle katastrofiksi leimanneet ovat antaneet ymmärtää. Vastustajista huvittavamman kommentin on julkisuuteen päästänyt kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko . Hän sanoo, että eihän hoiva-alan potilas lopeta sairastamistaan kuuden tunnin työpäivän jälkeen. Totta, mutta ei potilaan sairaus pääty nykyisen kahdeksan tunnin työajan jälkeenkään. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo iloitsee jo, että Marinin työajan lyhennysesitykselle käy samoin kuin Antti Rinteen vappusataselle. Orpo ei tietenkään halua tunnustaa, että vappusatasen ansiosta hallitus on nostanut pieneläkkeitä noin 50 eurolla. Pentti Välimaa Pori