Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Toni Vilander mukana poikkeuksellisessa klassikkokilpailussa – ”On tärkeää, että pandemiasta huolimatta kilpailu ajetaan tänäkin vuonna”

Yksi moottoriurheilun suurimmista ja kenties legendaarisimmista kilpailuista, Le Mansin 24 tunnin kilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna. Kisa on perinteisesti ajettu kesäkuussa, mutta koronapandemian takia tapahtuma siirrettiin syyskuulle. Kilpailu ajetaan ilman yleisöä. Tänäkin vuonna kilpailuun osallistuu myös kankaanpääläinen Toni Vilander , joka on päässyt urallaan juhlimaan Le Mansin luokkavoittoa kahdesti. – On tärkeää, että pandemiasta huolimatta kilpailu ajetaan tänäkin vuonna. Pidän sitä tärkeänä kilpailun perinteen takia, mutta myös siksi, että maailman tulee pyrkiä löytämään keinot "uudelle normaalille" mahdollisimman nopeasti, että yhteiskunnassa työpaikat ja muu säilyvät, kertoo Vilander. Itse kisaan kankaanpääläinen lähtee maltillisin odotuksin. – Osallistumme GTLM Pro-luokkaan. Tärkeintä on saada ehjä suoritus niin tallilta kuin kuskeiltakin. Sen jälkeen katsotaan millaisilla sijoituksilla olemme. Kisan siirtäminen kesäkuulta syyskuulle tekee oikeastaan vain yhden oleellisen muutoksen olosuhteisiin. – Pimeällä ajetaan noin neljä tuntia enemmän kuin normaalisti kesäkuun kisassa. Muuten sääennusteet lupaavat varsin kesäistä keliä, 25 astetta lämmintä ja pikkuisen voi ripauttaa vettä kisan aikana. Autokuntansa kokeneimmalla kuljettajalla on näkemystä siitä, mihin kilpailu tulee ratkeamaan. – Kisa on joka vuosi mennyt enemmän sprinttityyliseksi. Kalustot ja kuskit kyllä kestävät. Pienet asiat ratkaisevat. Tuleeko sääntörikkomuksia? Milloin turva-auto tulee radalle? Millaisia taktisia oivalluksia talleissa tehdään? Ne tulevat pitkälti ratkaisemaan kilpailun lopputuloksen, pohtii Vilander kymmenen Le Mansin 24 tunnin kilpailun kokemuksella. Kokeneimpana kuljettajana Vilanderia voidaan pitää autokuntansa ykköskuskina. – Todennäköisesti tulen saamaan paljon ajoaikaa. Tiukka vuorokausi on edessä. Vilanderin autokunnassa ajavat kankaanpääläisen lisäksi yhdysvaltalaiset Cooper MacNeil ja Jeffrey Segal . Molemmilla kuljettajilla on aiempaa kokemusta Le Mansissa ajamisesta.