Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Vuokrantarkistus kiihdytti mökkitonttikauppaa Porin luodoilla

Luonnonkauniilla jokialueella Kvistiluodossa ja Hanhiluodossa asuvat mökkiläiset saivat uuden vuokrakauden alkaessa kovia korotuksia vuokratontteihinsa. Kun vaikkapa 1980-luvulla kaupungin tontille rakennetun mökin tontista maksettiin vuokraa muutamia satasia, on tonttivuokra noussut nyt viiden vuoden aikana jopa 1 500 – 2  000 euroon. Joillekin kova korotus aiheutti harmeja, sillä mökkitonttien normaaliin hintatasoon verrattuna hyvin edullinen kesäpaikka muuttuikin aiempaa suuremmaksi menoeräksi. – Korotuksista ei aiheutunut kuitenkaan kapinaa eikä edes napinaa, ehkä pientä rutinaa, kuvailee 70 vuotta tänä vuonna täyttävän Huvilajuopayhdistyksen puheenjohtaja Paavo Stengård luotojen alueen asukkaiden tuntoja. – Pikemminkin vuokrannousu aiheutti sen, että yhä useampi vuokratontilla mökkeillyt lunasti tontin omakseen. Yli puolet alueen mökkitonteista on nyt omistustontteja. Stengård itse ja yhdistyksen historiikkityöryhmään kuuluva Esa Koivuniemi olivat tonttinsa lunastaneiden joukossa. He uskovat vakaasti alueen arvonnousuun. – Alueella on oma luontonsa ja eläimistönsä, mutta siitä huolimatta töihin pääsee polkupyörällä tai 15 minuutin rauhallisella venematkalla, toteaa Koivuniemi. Heiltä riittää ymmärrystä toki niillekin, joille kymmenien "edullisten" vuosien jälkeen tonttihintojen nosto normaalitasolle on ahdingon paikka. – Nimellisiin vuokriin oli totuttu ja on täysin ymmärrettävää, että kovasta korotuksesta aiempaan nähden voi koitua joillekin vaikeuksia. Moni mökeistä on talviasuttava, sillä alueella on yhdistyksen järjestämä vesijohto ja viemäri. Sen sijaan alueelle vievän yksityistien kunnossapidon mökkiläiset maksavat yhdessä. Porin kaupungilla on vuokrahintojen nousuun selityksensä. Porin kaupungin tonttipäällikkö Elisa Laineen mukaan mökkitonttien hinnat vahvisti kaupunginvaltuusto viimeksi vuonna 2012. Hinnoittelun muutoksella pyrittiin käyvän arvon mukaiseen menettelyyn. Nykyisin voimassa oleva kuntalaki jo edellyttääkin, että kunta ei saa luovuttaa kiinteää omaisuutta alle markkinahinnan. Vuonna 2012 tehdyt tonttihintojen korotukset olivat aikaisempaan, vuonna 2008 vahvistettuun hinnoitteluun verrattuna 22,6 – 38,9 prosenttia riippuen tontin koosta. Pienimpien palstojen hinnat nousivat tuolloin suhteellisesti eniten. Tonttivuokrien kova nousu puolestaan juontaa vuosikymmenten kehitykseen, jolloin maan hintataso on noussut nopeammin kuin tonttivuokriin tehdyt indeksikorotukset. – Luodoilla on mökkitontteja, joiden vuokrasopimus on saatettu aikoinaan solmia 20–30 vuodeksi. Kun vuokrasopimus on nyttemmin umpeutunut, on uutta vuokrasopimusta varten arvioitu vuokratontille sen nykyarvo. – Vuosien mittaan tonttien vuokriin on tehty vain indeksiin perustuneita korotuksia. Nyt vuokra korjataan vastaamaan nykyistä hinnoittelua vuokrasopimuksen päätyttyä ja sopimusta jatkettaessa. Uusi vuokra astuu voimaan viiden vuoden siirtymäsäännöllä. – Mökkipalsta on koko vuokrakauden ajan ollut mahdollista ostaa itselleen kulloinkin voimassa olleella valtuuston vahvistamalla hinnoittelulla. Mökkitonttien hintojen nousu on eri luokkaa kuin kaupungin teknisen lautakunnan joulukuussa 2015 päättämä omakotitonttien uusi hinnoittelu, joka nosti hintaa kantakaupungissa 2–3-kertaiseksi ja muualla 0–50 prosenttia. – Silloin ei päätetty mökkitonteista, joista nyt on ollut kyse, tähdentää Elisa Laine. Luotojen alueen vuokrasopimuksia uusittiin paljon vuonna 2014, ja viiden vuoden siirtymäsäännöksen jälkeen vuosivuokrat ovat nyt ensimmäistä kertaa tulleet laskutetuiksi täysimääräisinä. Uudesta asiasta ei ole kyse, vaan vuokrat perustuvat viisi vuotta sitten solmittuihin vuokrasopimuksiin. Vuokratonttien arvonnousuun on monia selityksiä. Syynä ovat voineet olla yleinen hintakehitys tai alueen roolin muuttuminen. Tonttien arvo muodostuu muun muassa kysynnän ja tarjonnan perusteella. Rantarakentamisen kriteerit ovat vuosikymmenien saatossa tiukentuneet, jolloin uusia rantarakentamisen paikkoja ei ole enää helposti järjestettävissä. Muun muassa tämä vaikuttaa rantarakennuspaikkojen arvoon nostavasti. Joku kirjoitti mökkitonttien pöyristyttävistä vuokrankorotuksista. Meilläkin vuokra nousi yli 500 prosenttia ja eläkeläisinä jouduimme myymään mökkimme, joka oli ollut meille henki ja elämä. Mikä muu instanssi saa nostaa vuokria tällä tavalla?! - Satakunnan Kansaan tullut tekstiviesti