Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Poliisi haluaa edistää turvallisten mopomiittien järjestämistä – nuorille opetetaan kokoontumisten juridista puolta

Lounais-Suomen poliisi ja Liikenneturva suunnittelevat valtakunnallista pilottia, jonka on tarkoitus opettaa nuoria vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen ja lakien noudattamiseen. Pilotin keskiössä ovat nuorten mopoilijoiden kokoontumisajot eli niin sanotut mopomiitit, jotka kuuluvat kokoontumislain piiriin. – Mopomiitteihin voi liittyä paitsi lainsäädännöllisesti myös yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta ongelmallisia seikkoja, Lounais-Suomen poliisilaitoksen lupapalvelusektorin johtaja, ylikomisario Markus Laine kertoo poliisin tiedotteessa. Mopomiittejä järjestetään erityisesti kesäisin ja niihin kerääntyy usein kymmeniä, jopa satoja nuoria. Tieto miiteistä kiertää sosiaalisessa mediassa ja ne saattavat täyttää kokoontumislain mukaisen yleisötilaisuuden kriteerit. Järjestäjät eivät kuitenkaan usein tee etukäteen tapahtumasta kokoontumislain edellyttämää ilmoitusta poliisille. – Vielä ongelmallisempaa on se, että järjestäjät ovat usein alaikäisiä. Alle 18-vuotias ei lain mukaan voi järjestää yleisötilaisuutta eikä näin ollen tehdä ilmoitusta. Kun ilmoitusta ei tehdä, järjestäjä voi mahdollisesti joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen kokoontumislain rikkomisesta, Laine kertoo. Vastuukysymysten takia mopomiittien järjestämisessä pitäisikin aina olla mukana myös ainakin yksi täysi-ikäinen henkilö. Mopoilijoillakin on vastuita ja velvoitteita Lounais-Suomen poliisi ja Liikenneturva käyvät jatkossa mopomiittien järjestäjien kanssa läpi tilaisuuksien juridista puolta. Valtakunnalliseen pilottimalliin on tarkoitus pyytää myöhemmin mukaan myös muita viranomaisia sekä kuntia. Toimintatavan toivotaan leviävän myös muualle Suomeen. – Haluamme turvata nuorten kokoontumisvapautta niin, että myös kokoontumislaissa säädetyt järjestäjän velvollisuudet huomioidaan. Nuorten edun kannalta on tärkeää, että tilaisuudet ovat vastuukysymysten näkökulmasta laillisia. Siksi haluamme auttaa ja opastaa nuoria asiassa, Laine kertoo. Poliisi ei aio kieltää tai hajottaa jatkossa mopomiittejä, mikäli ne on järjestetty kokoontumislain mukaisesti, eivätkä ne olennaisesti vaaranna yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tapahtumien turvallisuuden ja lainmukaisuuden varmistamiseksi poliisi käy ennakoivasti aktiivista ja rakentavaa vuoropuhelua järjestäjien kanssa. – Poliisi myös valvoo näkyvästi tapahtumia ja tarvittaessa puuttuu häiritsevään toimintaan ja selviin rikkomuksiin, Lounais-Suomen poliisin liikennepoliisisektorin johtaja, ylikomisario Kai Loukkaanhuhta kertoo tiedotteessa.