Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Uusi aikataulu: Olkiluoto 3:n sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022 – Katso videolta, miten ydinvoimalan rakentaminen on edennyt 16 vuodessa puiden kaatamisesta voimalaitokseksi

Vuodesta 2004 rakennettu ja lukuisia aikataulumuutoksia kokenut Teollisuuden Voima Oyj:n Olkiluoto 3 -ydinvoimalan uusin käynnistystavoite on helmikuussa 2022. Ydinvoimalan laitostoimittajan Areva-Siemens -konsortion tuorein aikataulupäivitys merkitsee noin vuoden lykkäystä aiempaan aikatauluun. Laitostoimittaja arvioi joulukuussa 2019, että reaktori ladattaisiin kesällä 2020 ja säännöllinen sähköntuotanto käynnisyisi keväällä 2021. Teollisuuden Voima Oyj (TVO) on saanut laitostoimittaja Areva-Siemens -konsortiolta päivitetyn aikataulun OL3 EPR -laitosyksikön käyttöönotosta. Sen mukaan polttoaine ladataan reaktoriin maaliskuussa 2021, laitosyksikkö liitetään valtakunnan sähköverkkoon saman vuoden lokakuussa ja säännöllinen sähköntuotanto alkaa helmikuussa 2022. TVO:n mukaan projektiaikataulua ovat viivästyttäneet hitaasti edenneet järjestelmätestaukset, testauksissa havaitut tekniset ongelmat sekä kunnossapitotöiden määrän kasvaminen projektin viivästyttyä. Myös tarvittavien varaosien puutteet ovat vieneet aikaa. Laitosyksiköllä esille nousseet tekniset ongelmat on nyt saatu ratkaistua ja niiden korjaustyöt ovat parhaillaan meneillään. Tekniset ongelmat ovat liittyneet merivesijärjestelmän laitteisiin, paineistimen varoventtiilien mekaanisissa ohjausventtiileissä havaittuihin säröihin, varavoimadieseleiden vikaantuneisiin komponentteihin ja paineistimen yhdyslinjan värähtelyongelmaan. Tietyissä automaatiokaapeissa on myös havaittu vioittuneita kaapelieristeitä, jotka korjataan syksyn aikana. – Työt OL3-työmaalla ovat jatkuneet koronapandemiasta huolimatta erityisjärjestelyin ja valmistaudumme OL3:lla nyt polttoaineenlataukseen, joka on meille iso ja tärkeä askel. Jäljellä olevat järjestelmätestaukset, kunnossapitotyöt ja teknisten vikojen korjaustyöt saatetaan valmiiksi ennen latausta. – Projektia vie nyt loppuun noin 1 500 ydinalan osaajaa ja jäljellä olevat työt on aikataulutettu yksityiskohtaisesti. Noin 3000:sta käyttöönottotestistä jäljellä on enää vain muutamia kymmeniä, OL3-projektin johtaj a Jouni Silvennoinen TVO:lta sanoo yhtiön tiedotteessa. Käyttöönotto-ohjelman mukaisesti laitosyksikkö tuottaa 1–3 terawattituntia sähköä vaihtelevin tehoin aikana, joka alkaa verkkoon liittämisestä ja päättyy säännöllisen sähköntuotannon aloittamiseen. Arevan kesällä 2020 nimitetty uusi johto valmistelee taloudellista ratkaisua projektin loppuunsaattamiseksi takuuajan loppuun asti. TVO jatkaa neuvotteluita Areva-Siemens-konsortion kanssa projektin loppuunsaattamisen ehdoista. Juttu päivitetty perjantaina 28.8. klo 11.35.