Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kirjurinluodon juhannuspuukotuksesta epäilty vangittiin – 22-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen puukottaa myös kahta muuta nuorta

Satakunnan käräjäoikeus vangitsi Porin Kirjurinluodossa juhannusviikonloppuna tapahtuneesta puukotuksesta epäillyn nuoren miehen. Vuonna 1998 syntynyt 22-vuotias mies vangittiin tiistaina todennäköisin syin tapon yrityksestä ja kahdesta törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä epäiltynä. Epäillyt rikokset tapahtuivat sunnuntain 21. kesäkuuta vastaisena aamuyönä. Rikoskomisario Hanna Lindbladin mukaan kaikissa rikosepäilyssä on erilliset asianomistajat eli teot on kohdistettu kolmeen eri henkilöön. Tapon yrityksessä on kyse puukotuksesta ja törkeiden pahoinpitelyiden yrityksissä puukotuksen yrittämisestä. Lindbladin mukaan osapuolten välillä oli ollut jonkinlaista riitaa. Asianomistajat ovat Lindbladin mukaan suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin epäilty. Puukotuksen uhriksi joutunut nuori vietiin tapahtuneen jälkeen sairaalahoitoon ja poliisi otti teoista epäillyn kiinni tekopaikalla. Poliisi pyytää tapahtumien silminnäkijöitä olemaan yhteydessä poliisiin. Vihjeitä voi toimittaa sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi Syytteen nostamisen määräpäivä asiassa on 4. syyskuuta.