Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kaksikko peukaloi anastettuja laskuja ja lähetti ne edelleen satakuntalaisille yrityksille ja yksityishenkilöille – Postivarkauksien takana mysteeriksi jäänyt rikoskumppani

Syyttäjä vaatii ehdottomia vankeusrangaistuksia 27-vuotiaalle miehelle (s. 1992) ja 34-vuotiaalle naiselle (s. 1985) törkeästä petoksesta. Epäilty rikossarja ajoittuu kesään 2017. Kaksikko on syyttäjän mukaan vajaan kuukauden ajan huijannut yksityishenkilöitä ja satakuntalaisia yrityksiä maksamaan peukaloituja laskuja. Teoissa osallisena on syyttäjän mukaan ollut myös kolmas henkilö, joka tosin on jäänyt tunnistamatta. Hänen roolinsa on syytteen mukaan ollut anastaa Postin hallusta rikosten uhriksi joutuneiden avoinna olevia laskuja. Laskut oli varastettu postituksen aikana. 27-vuotias mies on syyttäjän mukaan sen jälkeen muuttanut laskujen maksunsaajan tietoja, jolloin suoritukset ovat päätyneet 34-vuotiaan naisen pankkitilille. Riidatonta asiassa on, että nainen on luovuttanut tilinsä rikolliseen käyttöön ja tehnyt sieltä rahanostoja. Rikoshyötyä kertyi syyttäjän mukaan yhteensä noin 13 500 euroa. Kahdeksan asianomistajan maksamat summat vaihtelivat 700–3000 euron välillä. Yhdeksäntenä asianomistajana tapauksessa on Posti Oy, jolta väärennetyt laskut anastettiin. Syyttäjän haastehakemuksessa törkeän petoskokonaisuuden tekopaikaksi on kirjattu Pori. Sen sijaan vaihtoehtoisen syytteen, törkeän rahanpesun, tekopaikkana on Nokia. Rahanpesusyytteessä kyse on naisen pyrkimyksestä peittää tai häivyttää rikoksella saatuja varoja. Nainen on syyttäjän mukaan paitsi nostanut rahaa tililtä, myös antanut sitä eteenpäin. Riidanalaista on yhä se, onko nainen ollut mukana petosrikoksessa miehen kanssa rahojen vastaanottamisen lisäksi. Rangaistuksena syyttäjä vaatii miehelle lähemmäs 1 vuoden ja naiselle 1 vuoden ja 6 kuukauden ehdotonta vankeutta. Teko on syyttäjän mukaan kokonaisuutena arvostellen törkeä ja vaatinut jonkin asteista suunnitelmallisuutta. Kummallakin syytetyllä on taustallaan aiempaa rikoshistoriaa. Satakunnan käräjäoikeuden tuomio asiassa annetaan myöhemmin.