Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Maaseutualueet on nähtävä mahdollisuutena, ei taakkana

Porissa asuu tällä hetkellä hieman alle 84 000 ihmistä. Jokaisen pitäisi olla kaupungille tärkeä. Tomi Lähdeniemi pohti pääkirjoituksessaan (SK 14.3.), miten kuntalaisia palvellaan parhaiten ja verovaroja fiksusti käyttäen, kun syrjäseutujen väki vähenee muuttoliikkeen ja syntyvyyden laskun vuoksi. Asun perheineni Kellahdella. Tämän kokoiseen kylään on kahden viime vuoden aikana syntynyt kolme uutta lasta, muuttanut lähes 20 ihmistä ja ainakin yksi talo odottaa rakennuslupaa. Sanoisin, että syntyvyys ja muuttoliike tämän kokoisesta paikasta puhuttaessa on kaikkea muuta kuin laskusuuntaista. Hyväkuntoiset talot tekevät kauppansa nopeasti. Kyläämme on viime vuosien aikana rakennettu Suomen mittapuulla erittäin suuret kierrätys- ja tuulipuisto teollisuusalueineen (Peittoo). Liikenne on lisääntynyt valtavasti, mutta tiestömme ei sitä kestä. Se ei kestä siksi, että siitä ei ole vuosi kymmeniin pidetty huolta. Kiinteistöveroa kyllä maksetaan, mutta se raha ei näy näissä kuopissa Tiemestarin mukaan maalaistollot osaavat kyllä talkoohengellään lanata omat kuoppansa. Kylällämme on vireän kyläyhdistyksen lisäksi useita muita yhdistyksiä ja kaupungin kurssitarjontaa. Täällä on puhdas ilma, metsiä luontopolkuineen ja eikä tarvitse perustaa taloa savipeltoon. Kasvuympäristö lapsille on virikkeellinen ja turvallinen. Ahlaisiin rakennetaan uusi päiväkoti- ja koulurakennus. Kaikki on 20 minuutin ajomatkan päässä Porin torilta. Vaikka asuu vähän syrjässä, kaikki on silti lähellä. Ylen jutussa (29.2.) pohditaan maaseudun asemaa tulevaisuudessa. Sen mukaan jopa miljoona suomalaista miettii maalle muuttoa. Sitran megatrendiraportti toteaa vastakkainasettelun maaseudun ja kaupunkien välillä keinotekoiseksi. Omavaraisuutta on tulevaisuudessa nostettava, tämä korona-kriisikin sen jo osoittaa. Ilmastonmuutoksen johdosta kotimaanmatkailu tulee nostamaan suosiotaan kuten myös varmasti lähiruokakin. Töitä tehdäkseen ei tarvitse enää asua keskustoissa, etätyöt ovat in nyt muutenkin. Alasajamisen sijasta alueita tulisi suunnitelmallisesti kehittää, koska juuri nämä “syrjäkylät” ovat Porille valttikortti. Ihmisten karkottamisen sijaan pitäisi pohtia, millä tekijöillä saadaan kaupunkiimme uusia asukkaita. Se, että maalla asuvat maksaisivat omasta pussistaan isojen läpikulkuteiden ylläpidon, ei varmasti houkuttele tänne yhtään ketään. Kotitiet ovat asia erikseen. Muuttoliike kiihtyy kyllä ennätysvauhtia, mutta suunta on tästä kaupungista pois. Lähdeniemi penää virkamiehiltä ja poliitikoilta kommentteja tieasiaan, myös me “syrjäkyläläiset” haluaisimme niitä kuulla. ​ Päättäjien tehtävä on tehdä Porista hyvä paikka asua, yrittää, käydä töissä sekä maksaa veroja. Maaseutualueet tulisi nähdä Porin kaupungille mahdollisuutena, eikä taakkana. Tervetuloa tutustumaan asuinseutuumme! Metsissä on runsaasti virkistysreittejä, tuulivoimaloihin pääsee tutustumaan läheltä vaikka makkaraa paistaessa Kirkkoniitun kodalla. Viliina Välimäki Porilainen varavaltuutettu (kok.), Kellahden kyläyhdistyksen pj.