Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Hyvä maku ja tyylitaju notkahtelevat Ylessä

Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola varmasti harkitsi, mitä pani kolumniinsa lainatessaan Facebook-tekstiä, jolla Ylen nuorisomedioiden päällikkö Antti Hirvonen haki videontekijöitä. Eniten Mervolaa taisi jurppia se, että etsiessään uutis- ja ajankohtaisohjelmiin kesätoimittajia, Ylen esittelyvideo mollasi kaikin keinoin alan opintoja. Jyväskylän yliopisto on kouluttanut Mervolasta journalistiikan tohtorin. Ylen johdossa ei ehkä arvosteta ainakaan alan opintoja. Mutta se nuorisopuolen rekrytointivideo kaikkine kielivirheineen meni näin: "Emme etsi poppooseemme mitään kikkailija. kunhan vain osaat takoa kontenttia ihan kyrpänä. journalistinen tyylimme on raikasta ja uudistavaa uutissisältöä tyyliin immortal. omaa sisältöä on tukkukaupalla . . . perkeleen synkkää. tule tiimiimme, jos sinua kiinnostaa undergroundisuus ja kontentin kreaaminen." Mervola tuumi, että pitäisiköhän Ylen saamista 500 miljoonasta 200 siirtää vanhustenhoitoon. Nuorten puheenparressa kuulemma v-sana on ikään kuin välimerkki. Nyt se on pesiytynyt pillun kera immortal (kuolemattomaan) yletyyliin. Otetaan esimerkki TV2:n ohjelmatiedoista viime syyskuulta. Siinä on neljä kertaa sama otsikko "Docstop: Pillupäiväkirjat". En tiedä, mitä docstop tarkoittaa, mutta itse ohjelmissahan saattoi olla asiaa. Kyse on hyvästä mausta ja tyylistä eli niiden puutteesta. Olen kuunnellut joitakin ohjelmia ikään kuin mervolalaisella korvalla. Yksi on Puheen "Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen". Aihe on usein hyödyllinen. Toimittajat terästävät feminismiä miehekkäällä kiroilulla: "Naisten elämä on ollut ihan saatanan paljon vaikeampaa." Tai "kuka vittu tällaisena aikana haluaa jakaa disinformaatiota?". Täydellistä tyylitajun romahtamista todisti Puheen kontaktiohjelma "Aktin" toimittaja Jussi Putkonen puntaroidessaan pääsiäisen punaviinivalintaa: "Kyllähän Jeesuksen veren täytyy yli kympin maksaa." Puheella menee myös Ylen ostama taiteilija Raisa Omaheimon ohjelma "Epäonnistumisten cv" (ansioluettelo). Ylellä täytyy olla liikaa rahaa. Ohjelma täyttyy suurelta osalta taiteilijan typerästä hohotuksesta - välillä kuulemme huokauksen "on tää saatana työmaa". Samanlaiseen naurusuoritukseen yltää vuodesta toiseen myös omasta äänestään tykkäävä Ali Jahangiri "Ali Showssa". Eräs kahdeksankymppinen tokaisi kerran tekstarissa, että "en ole vielä tottunut siihen, että esiintyjillä on hauskempaa kuin yleisöllä". Aivan oikeassa yksinpuhelussa "Miki Liukkosen maailma" kyseinen Miki lässyttää tunnin apurahojen vähyydestä, "saatanan aurinkolaseista" ja rahan kantamisesta "helvetisti baareihin". Entä Radio Suomi? Sen viikoittainen kuuntelijaosuus putosi neljässä vuodessa 40 prosentista 32:een. Useimpia lähtijöitä - kuten minua - rasittaa nuorisoa "aikuisten kanavalle" turhaan kosiskeleva musiikkitarjonta. Ja mitä puhetyyliin tulee, näin musiikkitoimittaja Marko Maunuksela ihaili kivaa päivämäärää: "Tänään on yheksästoista yheksättä yheksäntoista." Katukieli on siis kaikin puolin rantautunut Yleen, mutta valitsemalla saan kyllä vastinetta päivittäiseen puolen euron Yle-verooni. Juho-Pekka Rantala ei koskaan petä. Tiedeykkönen, Brysselin kone, Ykkösaamu, Aristoteleen kantapää, Riston valinta, Politiikkaradio ja Kalle Haatanen ovat sikälikin kuunneltavia, että niissä puhutaan kunnollista suomea. Fiksua musiikkia, niin kevyttä kuin vakavaa, on tarjolla etenkin ykköskanavalla - eikä hengellistäkään elämää ole sysätty syrjään. Näillä vuosilla ei enää kannata tuhlata aikaa ainakaan kotimaiseen tv-viihteeseen. Erkki Teikari Kirjoittaja on SK:n entinen päätoimittaja.