Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Lapin nuorisotalo menossa kaupaksi todella halvalla

Rauma Lapin kunnan aikanaan hankkima nuorisotalo Lappari on saamassa uuden omistajan myyntihinnalla, joka ei huimaa. Rauman kaupungin tekninen valiokunta käsittelee tulevalla viikolla huutokaupassa jätettyä tarjousta ja myyntiesitystä kaupunginhallitukselle. Huutokaupan korkein tarjous oli 21 000 euroa. Mukana kaupassa on myös liike-asuinrakennuksen tontti Lapin pääraitin, Sahamäentien varresta. Tarjouksia kiinteistöstä jätettiin nettihuutokaupassa kaikkiaan 64. Rauman talotoimen kiinteistöjen isännöitsijä Lauri Sillanpään mukaan rakennuksen huoneala on ehkä 430-480 neliömetriä. Tarkkaa dokumentoitua pinta-alatietoa ei ole. Korkeimman neliömäärän mukaan kauppahinta on 44 euroa neliömetriltä. Sillanpää toteaa hinnan noudattavan alhaisuudestaan huolimatta Lapin viime aikojen kiinteistökauppojen tasoa ja ennakkoarviota. Lappari on rakennettu vuonna 1950 ja on ilmeisen peruskunnostuksen tarpeessa. Kaupungille rakennuksesta on aiheutunut Sillanpään mukaan noin 15 000 euron vuosikulut ja vuokratulot ovat kattaneet niistä noin puolet. Nuorisotoimen käytöstä rakennus jäi pois vuosia sitten. Vuokralaisena ollut kebab-pizzeria on muuttanut toisaalle. Lapparin yläkerran huonetilojen vuokralaisena on Patolampiteatteri. Kaupungin kiinteistökannan vähentäminen on teknisen valiokunnan käsittelyssä muutoinkin, joko purkamalla, vuokraamalla tai myymällä. Purettaviksi esitetään Lensun päiväkotia ja Lensun koulua, jotka on 1970-luvun tasakattorakennuksia. Purkuesityslistalla ovat myös ryhmäperhepäiväkotien Nuutin ja Pikku Myyn rakennukset ellei vuokrakäyttöä löydy. Syvärauman koulun rakennuksista esitetään purettavaksi vuonna 1982 rakennettu liikuntasali. Muut rakennukset on pyrkimys myydä. Koulutontti on suunniteltu kaavoitettavaksi asuinkäyttöön. Merirauman koulu, joka on vuodelta 1972, esitetään purettavaksi. Lakarin yritysalueen rakentamisen yhteydessä kaupunki hankki Lakarinkadun varrelta kaksi omakotitaloa. Lakarinkatu 8:n talo yritetään vuokrata. Vaihtoehtona on purkaminen. Lakarinkatu 10:n asuintalo esitetään purettavaksi.