Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Kun liian nuori ihminen kuolee

Tutun ihmisen kuolema pysäyttää aina. Mitä vähemmän kuolleella on ikää, sitä vahvemmin suru-uutinen saa pohtimaan elämän rajallisuutta. Kun poismennyt on itseni ikäinen, ulospäin terveeltä vaikuttava ihminen, tunne muuttuu suorastaan epäuskoiseksi. Ystäväpiiristäni kuoli äskettäin mies, vain 44-vuotiaana. Hän oli erittäin pidetty, muusikon ammatissaan arvostettu. Leveä, lämmin hymy pysyi kasvoilla aina. Hänen kuolemansa tuntuu olevan kuin julmaa pilaa. Puoliksi odotan, että Jussi ilmestyy kulman takaa, tervehtii tapojensa mukaan suurieleisesti ja kuittaa uutisen jonkinlaiseksi erehdykseksi. Olemme kertoneet Satakunnan Kansassa Annika Laaksosta , jonka mies Ville sairastui parantumattomaan syöpään. Pariskunta ja heidän kaksi lastaan elivät vuosikaupalla tiedostaen, että aika loppuu ennemmin tai vähän myöhemmin . Leskeksi jääneen Annika Laakson kokoama kirja Isänsä poika ilmestyy helmikuussa. Siinä tarinansa kertoo yhdeksän miestä, jotka ovat menettäneet isänsä lapsena. Koskettavat kertomukset osoittavat, kuinka vanhemman menettäminen nuorella iällä heijastuu ihmisen koko loppuelämään. Miten tähän rinnastuvat tapaukset, joissa liian nuorena kuolleella ei ole omia lapsia? Tragedia kääntyy ikään kuin toisin päin. Poismennyt ei ehtinyt saada omaa jälkikasvua – heitä, joiden tulevaisuuteen hänen varhainen kuolemansa vaikuttaisi näiden loppuelämän ajan. On ollut mieltä ylentävää seurata, kuinka moni on kirjoittanut Jussista kauniita muistoja. Sosiaalinen media osoittaa tällaisissa tilanteissa parhaat puolensa. Se kokoaa yhteen jopa toisilleen tuntemattomat surijat tavalla, joka helpottaa monia uutisen järkyttämiä. Jaetuissa tarinoissa on mukana yhteistä iloa siitä, kuinka poismennyt eläessään kosketti. Elämä on monin tavoin arvaamatonta, ja sen loppuminen tuntuu olevan suoranaista arpapeliä etenkin niinä hetkinä, kun nuori ihminen kuolee. Eläkäämme siis nauttien elämästä ja siitä, mitä meillä on toisillemme annettavana. Muistakaamme myös ilmaista kanssaihmisille, kuinka tärkeitä nämä ovat. Milloinkaan ei voi varmasti tietää, koska on viimeinen kerta, kun toisemme kohtaamme.