Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

A-Ässät otti nahkealla pelillä voiton KooKoosta: ”Ei ollut mikään rallattelupeli”

A-Ässillä oli neljän pisteen viikonloppu nuorten SM-liigassa. Lauantaina porilaiset hävisivät vieraissa TUTO Hockeylle jatkoajalla 3–4, mutta voittivat sunnuntaina KooKoon kotona 3–0 (0–0, 1–0, 2–0). Valmentaja Jere Härkälän mukaan sunnuntain peli oli voitosta huolimatta nahkeaa. – Ei ollut mikään rallattelupeli, jalka ei ollut raikkaimmillaan. Yritettiin valmistautua peliin hyvin, mutta aina ei ole ihan parasta lyödä pöytään. – Vaikka peli ei ollut raikasta, olimme sitkeitä. KooKoo on hyvä porukka, lauantaina se voitti Lukon Raumalla. Ässät on tällä kaudella pelannut jo kahdesti kouvolalaisia vastaan ja voittanut molemmat pelit. Härkälän mukaan lauantain Turun pelissä A-Ässät sortui tehottomuuteen. Laukauksia oli liki 50 vastustajan 20:ta vastaan. Turkulaiset kuitenkin onnistuivat kovalla prosentilla. Aleksi Matinmikko, Eemeli Takala ja Jami Virtanen olivat maalintekijät KooKoota vastaan. Virtanen oli myös syöttäjänä kahdessa maalissa. Severi Soukalla oli 20 torjuntaa Ässien maalilla, KooKoon Matias Vuorenmaa torjui 30 laukausta. Ensi viikonloppuna A-Ässät saa Porissa vastaansa sarjajohtaja Pelicansin ja sarjakakkosen Jokerit.