Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Yrittäjä Veikko Lehden muistokirjoitus

Jätehuoltoyrittäjä, hevosmies Veikko Lehti kuoli Porissa 27. joulukuuta 86-vuotiaana. Hän oli syntynyt Porissa 26. kesäkuuta 1933. Veikko syntyi hevosmies Antti ja Katri Lehden toisena lapsena. Veikko oli Viikkarin poikia ja eli liki koko elämänsä Porin keskustassa. Pienen pojan kiinnostus kaupungin tapahtumiin oli suurta, ja Veikko lähti pian isän matkaan hevoskärryyn tai rekeen. Vilkkain lapsuus ja varhainen nuoruus osuivat sotavuosiin. Isän ollessa rintamalla oli lähdettävä Tuffan avuksi ajotöihin. Ensin kyytiin apumieheksi ja pian myös itse hevosta ohjastamaan, vaikka tarvittava ikä vielä puuttuikin. Toki aikaan mahtui tavallista lapsuutta uimaretkineen ja kaupunkiseikkailuineen. Sodan päätyttyä töitä oli paljon ja kiire työelämään oli kova. Koulu jäi ajalle tyypillisesti kesken. Oppivelvollisuuden viimeinen vuosi kuitattiin maksamalla sakko kesken jääneestä lukuvuodesta. 1940-luvun lopulla alkoi Veikon ura hevosmiehenä, ja työhevoseksi ostettiin suomenhevonen Pekka. Ensimmäinen säännöllinen työ oli torivaunujen siirto kahdesti vuorokaudessa, aamuyöllä torille ja iltapäivisin takaisin säilytyspaikoilleen talojen pihoille ympäri kaupunkia. Väliaikoina kuljetettiin jätteitä, tyhjennettiin ulkohuoneita sekä suoritettiin muita kuljetustöitä, mitä tehtäväksi onnistuttiin saamaan. Hevosista luovuttiin Veikon aloittaessa asepalveluksen 1953 autokomppaniassa Heikkilän kasarmilla Turussa. Kotiutumisen jälkeen työvälineeksi tuli ensimmäinen kuorma-auto, Ford Thames. Armeijan jälkeen Veikko tapasi tulevan vaimonsa Railin . Yhteisiä vuosia ehti Railin kanssa kertyä 60 ja lapsia syntyi viisi. Vastuu yritystoiminnasta jäi Veikolle 1950-luvun lopulla, kun Tuffa sekä Veikon isä kuolivat muutaman vuoden välein. Teollistumisen edetessä 1960-luvulla kyseltiin töihin kauemmas, tehtaiden kuljetuksiin sekä tietyömaille. Kyselijöille Veikko totesi olevan parempi, että ”keskitymme vain roskujen ajelemiseen tässä Porin kaupungissa”. Päätös oli kaukonäköinen, jätehuoltotoimiala kasvoi ja kehittyi ja yritystoiminta kasvoi Veikko Lehti Oy:ksi. 1980-luvulle tultaessa keskityttiin lopullisesti jätehuoltotöihin ja jätteet ruokkivat tänään jo viidennen sukupolven. Eläköitymisen aika koitti 1990-luvun puolivälissä. Veikko luopui jätehuoltoyhtiöstä, jonka seuraava sukupolvi otti lopulta hoitaakseen. Eläkevuosia täyttivät lapsenlapset, mökkeily sekä matkustaminen, mutta myös ajat vaimon omaishoitajana. Jätehuoltoyrityksen arjessa Veikko ehti avustamaan jälkipolvia liki päivittäin. Veikko kartutti vuosien kuluessa uskomattoman laajan tuttavapiirin. ”Eks sää ny sitä tunne”, oli usein kuultu kommentti, kun Veikko kadulla kulkiessaan vähintäänkin tervehti useimpia ikäpolvensa edustajia. Tuttavia oli runsaasti myös jätehuoltoalan ja sotilaspoikien järjestöissä sekä autojoukkojen killassa, joiden tapahtumiin ja retkille Veikko osallistui aivan viimeisiin vuosiinsa asti. Viimeiseen päivään asti Veikko oli kiinnostunut maailman ilmiöistä ja yllätti kuulijansa terävillä analyyseilla asioiden merkityksistä. Juuso Lehti Joonas Lehti Iiris Lehti Kirjoittajat ovat Veikko Lehden lapsenlapsia.